Ja nyt sananen tuosta ylevämielisestä terroristista, jota on niin kamalasti väärinymmärretty. Toveri Biedenbach ei pettänyt meidän asiaamme. Eivätkä myöskään toverit tuominneet häntä kuolemaan, kuten yleensä luullaan. Tuota väärää uutista levittivät oligarkian salaiset asiamiehet ja sanomalehdet. Toveri Biedenbach oli hajamielinen ja unohti helposti. Hänet ampui eräs meidän vakoojamme Carmelin piiloluolilla, kun hän ei muistanut sovittua tunnussanaa. Se oli surettava erehdys. Ja puhe siitä, kuinka hän muka oli pettänyt aatteen, on ehdottomasti valhetta. Luotettavampaa ja uskollisempaa miestä ei ole koskaan ollut aatteen palveluksessa.[1]
[1] Vaikka penkoisi kaikki mahdolliset arkistot ja asiakirjat, ei tässä mainitusta Biedenbachista näy jälkeäkään. Avis Everhardin käsikirjoitus on ainoa asiapaperi, missä hänen nimensä esiintyy.
Yhdeksäntoista vuotta on tätä piilopaikkaa melkein yhtä mittaa käytetty, eikä koko sen ajan kuluessa kukaan asiaankuulumaton, yhtä ainoata lukuunottamatta, ole sitä keksinyt. Ja kuitenkin se on ainoastaan neljännesmailin päässä Wicksonin metsästyshuvilasta ja vajaan mailin päässä Glen Ellenin kauppalasta. Aamuin ja illoin voi selvästi kuulla junan vihellyksen, ja minä asetin kelloni tiilitehtaan pillin mukaan.[1]
[1] Jos utelias matkustaja suuntaa kulkunsa Glen Ellenistä etelään päin, joutuu hän kulkemaan puistokatua pitkin, joka seitsemänsataa vuotta sitten oli maantienä. Neljännesmailin päässä Glen Ellenistä, kahden sillan yli kuljettua, näkyy oikealla kädellä jokilaakso, joka sarven tavoin ulottuu aallonmuotoisina harjanteina avartuvan lakeuden läpi loitompana häämöttäviä metsäisiä kukkuloita kohti. Nämä ovat ne kukkulat, joista puhutaan Avis Everhardin käsikirjoituksessa.
Vuoden 2368 suuressa maanjäristyksessä eräs näistä kukkuloista lohkesi haudaten alleen sen onkalon, mikä oli ollut Everhardin piilopaikkana. Sittemmin on paikalla toimitettu kaivauksia ja käsikirjoituksessa mainittu tupa sekä ne kaksi luolahuonetta y. m. pikkukapistuksia on kaivettu esille. Monta arvokasta muinaismuistoa on sieltä löydetty, niiden joukossa, merkillistä kyllä, se savunimijälaitos, jonka Biedenbach keksi, kuten kertomuksessa mainitaan. Muuten asianharrastajain tulisi lukea Arnold Benthamin pieni kirjanen, joka piakkoin ilmestyy.
Mailin päässä luoteeseen sijaitsee Wake Robin Lodge, Wild Water- ja Sonoma-jokien haarassa. Sivumennen huomattakoon, että Wild Water-joki tunnettiin ennen aikaan nimellä Graham Creek, joka nimi vieläkin esiintyy vanhemmissa kartoissa, vaikka ensinmainittu nimi on jo nykyään vakaantunut. Wake Robin Lodgessa Avis Everhard asusti useat lyhyemmät erät esiintyessään Rautakoron provokaattorin valepuvussa, minkä suojassa hän sai mainion tilaisuuden näytellä osaansa. Lupakirja, jossa hänelle annettiin oikeus käyttää asuntonaan Wake Robin Lodgea, on säilynyt jälkimaailmalle ja sen on allekirjoittanut ei sen pienempi mies kuin itse Wickson, käsikirjoituksessa mainittu toisen luokan oligarkki.
YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Muodonvaihdos.
»Sinun on muututtava jälleen», kirjoitti Ernest minulle. »Sinun on muututtava vallan toiseksi naiseksi — eikä ainoastaan puvultasi, vaan koko olemukseltasi, ihoa myöten. Ja sinun on muututtava niin perin pohjin, että edes minäkään en sinua tuntisi — ääneltäsi, liikkeiltäsi, eleiltäsi, asennoltasi, käynniltäsi y. m.»
Tätä käskyä minä noudatinkin. Minä harjoittelin tuntikausia joka päivä voidakseni ainaiseksi haudata entisen Avis Everhardin toisen naisen kuoren alle, jota naista saattanen sanoa toiseksi itsekseni. Sellaisten tulosten saavuttaminen kysyi pitkäaikaista harjoitusta. Yksistään ääneni muuttamista varten harjoittelin melkein lakkaamatta, kunnes uusi ääneni muuttui automaattiseksi ja vakaantui. Sillä tällainen automaattinen näytteleminen on välttämätöntä. Täytyy eläytyä osaansa niin perin juurin, että pettää itsensäkin. Se oli samanlaista kuin jonkin vieraan kielen opetteleminen, esim. ranskan. Ensimmäiset puhekokeet ovat itsetietoisia, perustuvat tahtoon. Opettelija ajattelee omalla kielellään ja pukee ajatuksensa ranskankieliseen asuun, tai lukee ranskaa, mutta ajattelee äidinkielellään, ennenkuin ymmärtää luettavansa. Mutta myöhemmin, saatuaan lujan jalansijan ja tultuaan automaattiseksi, itsestääntoimivaksi, opettelija lukee ja ajattelee ranskankielellä turvautumatta enää ollenkaan äidinkieleensä.