Minä tapasin eversti Ingramin eräässä seurakunnan juhlatilaisuudessa. Olin tuntenut hänet useita vuosia. Ahdistin hänet satimeen eräiden suurten palmujen ja kumipuiden taakse, vaikka hän ei luullut olevansa satimessa. Hän tervehti minua tavanmukaisella iloisuudella ja kohteliaisuudella. Hän oli tunnettu sirokäytöksiseksi, valtioviisaaksi, terävä-älyiseksi ja varovaiseksi mieheksi. Ja mitä tulee ulkonäköön, oli hän siinä suhteessa huomattavin henkilö meidän seurapiirissämme. Hänen rinnallaan itse yliopiston kunnianarvoinen rehtorikin näytti pieneltä ja varsin mitättömältä.
Ja siitä huolimatta tulin huomaamaan, että eversti Ingramin asema oli samanlainen kuin noiden oppimattomain työläisten. Hänkään ei ollut oma herransa. Hänkin oli koneeseen kytketty. En voi koskaan unohtaa sitä muutosta, mikä hänessä tapahtui, kun mainitsin Jacksonin jutun. Hänen hymyilevä hyväntahtoisuutensa katosi kuin varjo. Äkillinen, pelokas ilme varjosi hänen säännöllisesti muodostuneet kasvonsa. Tunsin samanlaista hämmästystä kuin silloin, kun James Smith vimmastui. Eversti Ingram ei kironnut. Ja siinä olikin ainoa ero hänen ja tuon työmiehen välillä. Hän oli kuulu teräväsanaisuudestaan, mutta tällä kertaa koko hänen sukkeluutensa oli kadonnut. Ja tietämättään hänen katseensa etsi pakotietä. Mutta hän oli satimessa palmu- ja kumipuiden keskellä.
Jacksonin nimen mainitseminen teki hänet sairaaksi. Miksi toinkin esille tuon jutun? Minun pilani ei miellyttänyt häntä. Se osoitti huonoa makua minun puoleltani ja sangen arveluttavaa ajattelemattomuutta. Enkö minä tietänyt, että hänen ammatissaan mieskohtaisilla tunteilla ei ole mitään arvoa? Hän jätti persoonalliset tunteensa kotiin, kun lähti konttoriinsa. Konttorissa ollessaan hänellä oli ainoastaan ammatillisia tunteita.
»Olisiko Jacksonin pitänyt saada vahingonkorvausta?» kysyin.
»Epäilemättä», hän vastasi. »Toisin sanoen, minä persoonallisesti olen sitä mieltä. Mutta sillä ei ole mitään tekemistä asian lainopillisen puolen kanssa.»
Hän alkoi saada takaisin tavallisen nokkeluutensa.
»Sanokaapa minulle, onko oikeudella mitään tekemistä lain kanssa?» kysyin.
»Sanokaa 'vallalla' älkääkä 'oikeudella'», hymyili hän vastaukseksi.
»Vallalla?» kysyin, ja hän nyökäytti päätään.
»Ja yhtä kaikki me otaksumme saavamme oikeutta lain kautta?»