»Saadaanpa nähdä. Ei riviäkään, ei yhtään ajatusta, minkä hän lausui.
Jokapäiväinen sanomalehdistö? Se on jokapäiväinen tukahduttaja!!»

»Mutta entä reportterit», minä huomautin. »Minä näin heidät.»

»Ei yhtään sanaa kaikesta siitä, mitä hän sanoi, tule painettavaksi. Sinä olet unohtanut toimittajat. Hehän nostavat palkkansa siltä politiikalta, mitä he ajavat. He eivät uskalla painattaa mitään sellaista, mikä järkyttää olevia oloja. Piispan puhe oli tuima hyökkäys vallassaolevaa siveellisyyttä vastaan. Se oli kerettiläisen puhetta. He taluttivat hänet pois puhujalavalta, jotta hän ei ennättäisi lausua useampia kerettiläisyyksiä. Sanomalehdet tulevat pesemään puhtaaksi hänen kerettiläisyytensä äänettömyyden unhotuksella. Yhdysvaltain sanomalehdistö? Se on loiskasvi, joka lihoo kapitalistiluokan maaperässä. Sen tehtävänä on palvella vallitsevaa järjestystä muovaamalla yleistä mielipidettä sille edulliseksi, ja se tekee hyvin tehtävänsä.

»Annahan, kun ennustan. Huomispäivän lehdet tulevat ainoastaan mainitsemaan, että piispa on huonossa voinnissa, että hän on työskennellyt liiaksi ja että hän kokonaan lannistui eilen illalla. Seuraava tiedonanto muutaman päivän kuluttua kertoo, että piispa on ylenmäärin hermostunut ja että hänen kiitollinen seurakuntansa on antanut hänelle virkavapauden. Sen perästä tapahtuu joko niin, että piispa huomaa erehdyksensä ja palaa virkalomaltaan terveenä miehenä, jonka silmissä eivät mitkään näyt kummittele, tai niin, että piispa ei luovu mielettömyydestään, ja sen perästä me saamme nähdä sanomalehdissä sääliä ja hellyyttä uhkuvan kirjoituksen, jossa ilmoitetaan piispan menettäneen järkensä. Sen perästä hän saa jutella näyistään hulluinhuoneen seinille.»

»Mutta nyt sinä menet liian pitkälle!» huudahdin.

»Tämän yhteiskunnan silmissä se todellakin on mielipuolisuutta», hän vastasi. »Milloin siivo ihminen, paitsi mielipuoli, ottaisi hunningolle joutuneita naisia ja varkaita taloonsa asumaan veljinä ja sisarina? Totta kyllä Kristus kuoli kahden varkaan keskessä, mutta se on toinen asia. Mielipuolisuus? Se ihminen, jonka kanssa emme ole samaa mieltä, on aina jotenkin 'päästään vialla'. Sentähden piispakin on päästään vialla. Missä on raja tämän tilan ja mielipuolisuuden välillä? On käsittämätöntä, että kukaan täysijärkinen ihminen voi olla jyrkästi eri mieltä jonkun toisen ihmisen täysin järkevistä johtopäätöksistä. Siitä on mainio esimerkki tämäniltaisessa sanomalehdessä. Mary McKenna asuu Market-kadun eteläpuolella. Hän on köyhä, mutta rehellinen nainen. Hän on isänmaallinen niinikään. Mutta hänellä on virheellinen käsitys Amerikan lipusta ja siitä suojeluksesta, mitä sen otaksutaan tarjoavan. Ja katso, hänelle kävi näin. Hänen miehensä loukkaantui ja määrättiin sairashuoneeseen kolmeksi kuukaudeksi. Ja vaikka vaimo koetti ansaitakin pesemällä toisten ihmisten likaisia vaatteita, ei hän siitä huolimatta voinut maksaa vuokraansa säännöllisesti. Eilen hän sai laillisen käskyn muuttaa asunnostaan. Mutta hänpä kohotti Amerikan lipun ja sen poimujen alta julisti, että sen lupaaman suojeluksen nojalla häntä ei voida häätää kylmälle kadulle. Mitä tapahtui? Hänet pidätettiin ja selitettiin mielipuoleksi. Tänään häntä tutkivat etevät lääkärit. Hänet huomattiin heikkomieliseksi ja lähetettiin hourujenhuoneeseen.»

»Mutta se on liian epämääräistä», minä huomautin. »Otaksukaammepa, että minä olisin yksinäni eri mieltä jonkun kirjan kaunokirjallisesta arvosta. Eivät suinkaan ne lähettäisi minua hullujenhuoneeseen sentähden.»

»Aivan oikein. Mutta sellainen poikkeaminen yleisestä mielipiteestä ei olisikaan yhteiskunnalle vaarallista. Siinä on erotus. Mary McKennan ja piispa Morehousen eroavat mielipiteet ovat ristiriidassa vallitsevan järjestyksen kanssa. Mitä jos kaikki köyhät ihmiset kieltäytyisivät maksamasta vuokraa ja turvautuisivat Amerikan lippuun? Vuokratalojen omistajat joutuisivat kerjuulle. Piispan mielipiteet ovat aivan yhtä vaarallisia yhteiskunnalle. Siis, piispa on lähetettävä hourujenhuoneeseen.»

Mutta minä en sittenkään vielä ottanut uskoakseni.

»Odottakaamme, niin saamme nähdä», sanoi Ernest, ja minä odotin.