— Riivatun kesy, oli mikä oli, kun noin vain tulee ja sieppaa suuhunsa kalapalasen.
Kun illallinen oli syöty ja molemmat miehet istuivat kirstulla poltellen piippujaan, taajeni kiiluvien silmien piiri taas ja alkoi lähetä.
— Toivoisin, että ne kohtaisivat peuralauman tai muun sellaisen ja heittäisivät meidät rauhaan, virkkoi Bill.
Henrik murahti jotakin, joka ei juuri kuulostanut myöntymykseltä, ja neljännestunnin he istuivat ääneti, Henrik tuijottaen tuleen ja Bill silmäpiiriin, joka kiilui pimeydessä ihan nuotion takana.
— Toivoisin, että Mac Gurry olisi vain yhden päivämatka päässä täältä.
— Heitä jo hiiteen nuo toivomiset ja marinat! ärjäisi Henrik kärsimättömästi. — Johan minä sinulle sanoin, että mahasi on vialla. Nielaise hyvä annos natronia, niin saat paremman olon ja seurasi käy hauskemmaksi.
Seuraavana aamuna Henrik heräsi Billin hirveihin kirouksiin. Hän kohottautui kyynäspäiden varaan ja näki toverinsa loimottavan nuotion ääressä koirien keskellä nyrkit pystyssä ja kasvot vihan vääristäminä.
— Hoi! huusi Henrik. — Mikä hätänä?
— Sammakko on poissa! kuului vastaus.
— Älä!