— Luulen, että tuo peto on sama, jota kerran sivalsin kalikalla.
— Hyvin todennäköistä, vastasi Henrik.
— Ja tahtoisin samalla huomauttaa, jatkoi Bill, että tämän eläimen tuttavallinen suhde leirinuotioihin on minusta epäilyttävää ja rietasta laatua.
— Se tietää niistä ilmeisesti enemmän kuin on soveliasta säädylliselle sudelle, myönsi Henrik. — Susi, joka tietää niin paljon, että tulee koirain kanssa aterialle, on kokenut yhtä ja toista.
— Ukko Villanilla oli ennen muinoin koira, joka seurusteli susien kanssa, jatkoi Bill miettivästi. — Minä sen tiedän, koska itse ammuin sen susilaumasta, ollessamme peuranpyynnissä, ja ukko Villan itki kuin lapsi. Hän ei ollut nähnyt sitä kolmeen vuoteen. Koko ajan se oli ollut sutten parissa.
— Luulen, että olet osannut naulan päähän, sanoi Henrik. — Tuo susi on oikeastaan koira, ja se on monta kalapalasta syönyt ihmisen kädestä.
— Jos voisin tehdä niinkuin tahdon, olisivat tuon koirasuden päivät luetut. Meillä ei ole varaa menettää useampia koiria.
— Mutta sinullahan on enää vain kolme patruunaa, huomautti Henrik.
— Siksi aionkin odottaa oikein varmaa ampumistilaisuutta, vastasi
Bill.
Aamulla Henrik kohenteli nuotiota ja keitti aamiaista toverinsa vielä kuorsatessa.