Henrik vastasi ilmoitukseen murinalla, joka pian muuttui kuorsaukseksi, kun uni sai hänet valtaansa.
Aamulla Henrik heräsi ensiksi ja puukkasi toverinsakin valveille. Päivä
tosin valkeni vasta kolmen tunnin päästä, vaikka kello oli jo kuusi.
Henrik alkoi puuhailla pimeässä ja keittää aamiaista, sill'aikaa kun
Bill kääri peitteitä kokoon ja laittoi reen lähtökuntoon.
— Kuulehan, Henrik, virkkoi hän äkkiä, — montako koiraa sanoit meillä olevan?
— Kuusi.
— Erehdys! ilmoitti Bill voitonriemuisesti.
— Seitsemänkö taas? kysyi Henrik.
— Ei, vaan viisi, sillä yksi on poissa.
— Tuhat tulimmaista! karjaisi Henrik raivostuneena ja jätti aamiaisen laiton sikseen ruveten laskemaan koiria.
— Oikeassa olet, sanoi hän. — Paksu on poissa!
— Ja niinkuin öljytty salama se hävisi heti irti päästyään. Ei mitään jäänyt jäljelle.