Snassin nuotiolla Kit tapasi Labiskween. Tämä tervehti häntä niin säteilevin ja onnellisin silmin että hän tunsi sydämensä pysähtyvän.
— Olen niin iloinen siitä, ettet sinä yrittänyt paeta. Ymmärrätkö minä, minä… — hän epäröi mutta katsoi yhä Kitiin. Ja hänen silmänsä loistivat tavattomasti. — Minä sytytin tuleni ja tein sen tietysti sinun tähtesi. Nyt se on tapahtunut. Minä pidän sinusta enemmän kuin kenestäkään muusta koko maailmassa. Enemmän kuin isästäni. Tuhat kertaa enemmän kuin Libashista ja Mahkookista. Minä rakastan. Se on ihmeellistä. Minä rakastan kuin Francesca ja Isolde rakastivat. Vanha Nelisilmä ilmaisi minulle totuuden. Intiaanit eivät rakasta sillä tavalla. Mutta minun silmäni ovat siniset ja minä olen valkoinen. Me olemme valkoisia, sinä ja minä! —
Kitiä ei tähän mennessä oltu koskaan kosittu, eikä hän siis ollut tilanteen tasalla. Ja asiahan oli sitäkin pahempi — kysymyksessä ei ollut todellinen kosinta. Labiskwee oli täydellisesti vakuutettu siitä, että Kit oli samaa mieltä hänen kanssaan. Ja hänen silmänsä säteilivät niin lämpimästi, että Kitiä oikein ihmetytti se, ettei tyttö kietonut käsiään hänen kaulaansa ja painanut päätään hänen rintaansa vastaan. Mutta sitten hän tuli ajatelleeksi, että tämä luonnonlapsi ei tuntenut rakkauden ilmaisutapoja. Sellaiset ovat tuntemattomia villien kansojen keskuudessa. Tytöllä ei ollut tilaisuutta oppia niitä.
Tyttö jatkoi puhelemistaan ja toisti yhäti kuinka suloista oli rakastaa ja samalla Kit koetti saada tilaisuuden haavoittaa häntä totuuden ilmaisemisella. Nyt oli vielä otollinen aika kunhan hän vain pääsisi alkuun.
— Mutta kuulehan toki, Labiskwee! — alkoi hän. — Oletko varma siitä, että Nelisilmä kertoi sinulle Paolo ja Francescan rakkaustarinan kokonaan? —
Tyttö löi kätensä yhteen ja hymyili autuaan onnellisesti ja luottavaisesti. — Niinkö, sitä on siis pitemmältikin! Aavistelinkin, että rakkaudesta voitaisiin sanoa paljon enemmän! Olen ajatellut paljon siitä lähtien kuin sytytin tuleni. Olen… —.
Siinä samassa Snass lähestyi sankassa lumipyryssä nuotiota, ja nyt Kit huomasi, että hän oli menettänyt hyvän tilaisuuden.
— Hyvää iltaa! — murahti Snass. — Teidän toverinne on käyttäytynyt kuin suuri houkka. Minua ilahduttaa, että te olette ollut järkevämpi. —
— Ettekö tahtoisi kertoa minulle mitä on tapahtunut — pyysi Kit.
Valkoiset hampaat välkkyivät parran lomitse tavalla, joka ei suinkaan ennustanut hyvää. — Tietysti kerron sen teille. Toverinne on surmannut erään miehistäni.