Tuo kurja McCan pötki pakoon ensi laukauksen pamahtaessa. Hän ei tämän jälkeen enää yritä pakoa. Metsästäjäni ovat toverinne kintereillä tuolla vuoristossa ja he kyllä saavat hänet käsiinsä. Hän ei milloinkaan saavuta Yukonin laaksoa. Ja mitä teihin tulee niin tästälähtien te nukutte minun nuotiollani. Ja nuorten miesten seurassa ei enää tulla tekemään huviretkiä. Minä kyllä pidän teitä silmällä. —
Jouduttuaan Snassin nuotiolle muuttui Kitin asema kovin pulmalliseksi. Hän tapasi Labiskween entistä useammin, ja vaikkakin tyttö oli kovin ihastuttava ja viaton, niin tuo hänen teeskentelemätön suoruutensa aivan peloitti Kitiä. Hänen katseensa uhkui rakkautta, jokainen silmäys oli kuin hyväily. Lukemattomat kerrat Kit kokosi kaiken rohkeutensa kertoakseen Labiskweelle Joy Gastellista ja yhtä monta kertaa täytyi hänen tunnustaa olevansa kurja raukka. Vaikeinta asiassa oli se, että tyttö oli niin hurmaava. Hän oli kovin kaunis ja sievä ja Kitin itsekunnioitus väheni jokaiselta silmänräpäykseltä, minkä he keskenään vaihtoivat, sillä hän nautti ja itsetiedottomasti odotti näitä silmänräpäyksiä. Ensi kertaa elämässään hän nyt oppi tuntemaan todellisen naisen, ja Labiskween sielu oli niin puhdas, niin tavattoman raikas ja yksinkertainen, että hän saattoi sitä lukea kuin avointa kirjaa. Kaiken naisellisuudelle ominaisen, alkuvoimaisen hyvyyden hän tapasi tässä tytössä, jonka käsitteitä eivät sumentaneet sovinnainen sivistys eikä kuviteltu itsensäsäilyttämisvaisto. Kit kertasi ajatuksissaan Schopenhauerinsa ja tuli eittämättömään varmuuteen siitä, että tämä pessimismin filosoofi oli väärässä. Kun saattoi tutustua naiseen sillä tavoin kuin Kit nyt oppi tuntemaan Labiskween — merkitsi se tietoisuutta siitä, että kaikki naisvihaajat olivat sairaita sieluja.
Labiskwee oli ihmeellinen, ja kuitenkin kohosi hänen kasvojensa rinnalle — kasvojen, joita Kit silmillään joka päivä seurasi — toinenkin kuva — Joy Gastellin. Joy tiesi hillitä itsensä, hänessä oli häveliäisyyttä ja maailmannaisen pidättäväisyyttä, joskin sen ohella — — — ja hänen mielikuvituksensa lenteli edestakaisin ja vertailu Labiskweehen sai hänet unohtamaan Joysta kaiken muun ja rinnastamaan nämä molemmat naiset samanarvoisiksi. Snassin nuotiolla Labiskween sielua tarkkaillessaan kohosi kaikkien maailman naisten arvo Kitin mielessä.
Ja Kit teki syvällisiä huomioita myös itsestään. Hän palautti muistiinsa kaiken mitä hän tiesi Joy Gastellista, ja hän tunsi rakastavansa tätä. Mutta siitä huolimatta Labiskwee miellytti häntä, ja mitä muuta saattoi tämä mieltyminen olla kuin rakkautta? Hän ei kyennyt sitä vähemmäksi nimeämään. Se oli rakkautta. Sen täytyi olla rakkautta. Ja häntä kauhistutti sielunsa syvyyksiä myöten havaitessaan itsessään taipumuksia moiseen moniavioisuuteen. San Fransiscon ateljeissa hän oli kuullut vihjailtavan, että mies saattoi rakastaa kahta naista, vieläpä kolmeakin samalla kertaa. Mutta hän ei ollut uskonut siihen. Kuinka hän sitä olisi voinut uskoa, kun hän ei ollut sitä kokenut? Mutta nyt oli kaikki varsin toisin. Todenteolla hän rakasti kahta naista, ja vaikkakin hän useasti oli täysin vakuutettu siitä, että hän rakasti Joy Gastelliä enemmän, niin oli myös hetkiä, joina hän tunsi rakastavansa Labiskweetä enemmän.
— Kyllä kai maailmassa on paljon naisia — sanoi Labiskwee eräänä päivänä. — Ja naiset pitävät miehistä. Monet naiset ovat varmasti pitäneet sinustakin. Kerro minulle siitä! —
Kit ei vastannut.
— Kerro minulle siitä! — toisti tyttö vaateliaasti.
— En ole mennyt naimisiin — vastasi Kit vältellen.
— Eikä sinulla ole ketään toista? Ei mitään Isoldea tuolla vuorten takana? —
Nyt se oli kun Kit havaitsi olevansa kurja raukka. Hän valehteli. Tosin hän sen teki vastoin tahtoaan, mutta hän valehteli. Hän pudisti päätään hieman ylimalkaisesti hymyillen, mutta hänen kasvonsa kuvastavatkin suurempaa hellyyttä kuin mitä hän oli tarkoittanut huomatessaan kuinka Labiskween kasvot alkoivat säteillä riemusta.