Hän koetti pyydellä itseltään anteeksi. Mutta tapa, jota hän käytti itsepuolustuksessaan, oli eittämättömän jesuiittamainen, hän ei kyennyt ilmaisemaan totuutta tälle puhtaalle lapselle. Myös Snass osaltaan vaikeutti tilannetta. Hänen teräskatseeltaan ei mikään jäänyt huomaamatta ja avoimesti hän asiasta puheli.

— Ei ole sitä miestä, joka mielellään näkee tyttärensä naimisissa — jutteli hän Kitille. — Ei ainakaan mies, joka omaa mielikuvitusta. Yksistään sitä ajatteleminenkin kiduttaa. Mutta luonnonjärjestyksen mukaisesti Margaretin jonakin päivänä täytyy mennä naimisiin. —

Hän vaikeni hetkiseksi ja Kit koetti tuhannennen kerran arvailla kuka ja mitä Snass oikeastaan oli miehiään.

— Minä olen kova ja julma mies — jatkoi Snass.— Mutta laki on laki, ja minä olen oikeamielinen. Niin, tämän luonnonkansan parissa edustan minä lakia ja oikeamielisyyttä, ja kaikki toimivat tahtoni mukaisesti. Mutta minä olen myöskin isä ja koko elämäni ajan on vilkas mielikuvitus ollut kirouksenani. —

Kit ei koskaan saanut tietää mitä Snass tällä yksinpuhelullaan tarkoitti, sillä sen keskeytti Labiskween teltasta kuuluva hopeankirkas ja heleä nauru tytön siellä leikitellessä vastasyntyneen susikoiran penikan kanssa. Snassin kasvot värähtelivät tuskallisesti.

— Minä jaksan sen kestää — murahti hän synkästi. — Margaret saakoon miehen ja hänen ja minun onnemme on, että te olette täällä. Nelisilmää en erikoisemmin toivonut. McCan taasen oli niin mahdoton, että naitin hänet intiaaninaiselle, joka oli sytyttänyt neitotulensa jo kaksikymmentäkertaa. Ellei teitä olisi, olisin valinnut jonkun intiaanin. Kenties Eibashista olisi tullut lastenlasteni isä. —

Siinä samassa Labiskwee ilmestyi penikka kainalossa nuotiolle ja kuin magneetin vetämänä hänen katseensa haki miestä, jota hän rakasti. Ja hänen silmänsä säteilivät rakkautta, sillä hän ei ollut oppinut salaamaan tunteitaan.

— — —

— Kuulehan — sanoi McCan. — Keväthankien paras aika on käsissä ja pian muodostuu jääkuorta lumenpinnalle. Nyt on paras aika vuodesta matkantekoon, kunhan varoo kevätmyrskyjä vuoristossa. Minä tunnen vuoriston. En ajattelisikaan pakoa, ellei toverinani olisi sinun kaltaisesi mies. —

— Mutta sinusta ei ole pakoon lähtijäksi —väitti Kit. — Sinä et kykene pysymään kenenkään rinnalla. Selkärankasi on pehmeä kuin keitetty ydin. Jos pakoon aion, niin yritän yksinäni. Maailma alkaa vähitellen häipyä mielestäni ja kenties en lainkaan lähde. Peuranliha maistuu mainiolta ja pian on meillä kesä ja lohi-aika. —