Kit olisi tahtonut sanoa jotakin, mutta ei tiennyt mitä vastata. Että Labiskwee oli järjestänyt kaiken hänen pakoaan varten, se itsessään oli jo kyllin hämmästyttävää, mutta että hän sen lisäksi oli suunnitellut seurata mukana, se meni yli hänen odotuksensa. Hän ei todella siinä hetkessä osannut päättää mitä hänen olisi tehtävä, ja niin hän varovaisesti ryhtyi keventämään Labiskween kantamusta, tavaran kerrallaan. Sitten hän kiersi käsivartensa tytön vyötäröjen ympäri ja veti hänet puoleensa, mutta vieläkään hän ei osannut päätellä mitä tekisi.
— Jumala on hyvä — kuiskasi Labiskwee. — Hän on minulle lähettänyt rakastavan miehen. —
Mutta Kitillä ei ollut tarpeeksi voimaa ehdottaa, että tyttö antaisi hänen paeta yksin, ja ennenkuin hän vielä oli sanonut mitään, hän näki entisten valoisien ulkomaailmallisien muistojensa sammuvan ja katoavan.
— Palatkaamme takaisin leiriin, Labiskwee — hän sanoi. — Sinä tulet vaimokseni ja me jäämme ainiaaksi elämään peurakansan pariin. —
— Ei, ei! — Labiskwee pudisti päätään, ja Kit tunsi pitäessään tyttöä syleilyssään, että koko hänen olemuksensa vastusti moista ehdotusta. — Kyllä minä tiedän. Olen ajatellut paljon. Ikävöimisesi maailmaan palaisi jälleen ja pitkinä öinä kalvaisi se sydäntäsi. Nelisilmä kuoli maailma-ikäväänsä. Ja niin kuolisit sinäkin. Kaikki suuresta maailmasta tulleet miehet tuntevat täällä ikävää… Ja minä en tahdo, että sinä kuolisit. Me kuljemme lumivuorten yli ja seuraamme sitten etelää kohti johtavaa tietä. —
— Rakas tyttöseni, kuule minua! — sanoi hän kiihkeästi. — Meidän täytyy palata takaisin. — Labiskwee painoi kintaansa hänen huulilleen, niin että hän ei voinut puhua. — Sinä rakastat minua. Sano, että rakastat minua. —
— Minä rakastan sinua, Labiskwee. Sinä olet minun oma ihmeellinen armaani. —
Taasen kinnas sulki hyväillen hänen suunsa. — Menkäämme ruokatarpeiden varastolle — sanoi tyttö päättävällä äänenpainolla. — Sinne on kolmisen mailia. Tule! —
Kit ei hievahtanut paikaltaan ja vaikka Labiskwee veti Kitiä käsipuolesta, niin ei hän saanut Kitia edes liikahtamaan. Kit tunsi äkkiä kuin kiusaannusta kertoa tuosta toisesta naisesta etelään johtavan tien toisella puolella.
— Kääntyminen takaisin olisi suurin vääryys sinua kohtaan — sanoi Labiskwee. — Minä — minä olen vain pieni villi tyttö ja minä pelkään maailmaa, mutta vielä enemmän minua peloittaa sinun tähtesi. Tuo mistä minulle kerroit, on tapahtunut. Minä rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Minä rakastan sinua enemmän kuin itseäni. Intiaanikieli on sanoista köyhää. Eikä siihen riitä englannintaitonikaan. Sydämeni ajatukset leijailevat sinun ympärilläsi ja ne ovat niin säteileviä ja niitä on yhtä paljon kuin taivaalla tähtiä — minä en kykene niitä selittämään millään kielellä. Kuinka voisinkaan ne sinulle ilmaista? Ne ovat täällä, minussa — ymmärräthän? —