Silmäiltyään taaempana astelevaan McCaniin Labiskwee kuiskasi Kitille:
— Hän syö. Siitä ei seuraa hyvää.
Kit katsahti irlantilaiseen ja huomasi kuinka tämä salaa syödä maksutteli peurantalia, jota hänellä näkyi olevan taskussaan. — Syöminen ruoka-aikojen välillä on kiellettyä, McCan — huusi hän käskevällä äänellä. — Seuduissa, joihin nyt tulemme, ei ole metsänriistaa, ja kaikki muonamme on jaettava määräannoksiin. Teidän täytyy käyttäytyä rehellisesti, jos seurassamme pysyä tahdotte. —
Kello yhden ajoissa hanki kävi niin pehmeäksi, että suksilla ei voinut kulkea ja jo ennen kahta lumikengätkin upposivat. He pysähtyivät lepäämään ja söivät ensimäisen ateriansa. Kit tarkasti muonavarat, McCanin varasto tuotti pettymyksen. Hän oli kätkenyt lihasäkkinsä pohjalle niin paljon hopeaketunnahkoja, että peuranlihalle oli jäänyt varsin vähän tilaa.
— Enpä todellakaan huomannut niitä tulleen mukaan noin monta — hän selitti. — Sulloin matkasäkkini pimeässä. Mutta niiden rahallinen arvo on suuri. Ja kaikilla näillä ampumatarpeillamme voimme ampua tavattomasti riistaa. —
— Susia me kaipaamme — varmasti ne sinut kernaasti ahmisivat — kuului
Kitin lohtuisa selitys, ja Labiskween silmät säihkyivät vihaa.
Kit ja Labiskwee laskivat muonan riittävän kuukaudeksi ehdolla, että he eivät kertaakaan söisi itseään täysin kylläisiksi. Kit määräsi kantamusten koon ja painon ja suostui lopulta Labiskween itsepintaiseen tahtoon saada itse kantaa kantamuksensa.
Seuraavana päivänä joki laajeni yli leveän vuorilaakson, ja jo sen alkupäässä he olivat takertua jalkojen alla vajoavaan lumisohjuun. Kun he ponnistuksista hengästyneinä viimein saavuttivat lähimmän vuorenharjanteen, jolle pysähtyivät hetkiseksi hengähtämään, sanoi Kit: — Jos olisimme myöhästyneet kymmenisen minuuttia, niin yli emme enää olisi päässeet. Tällä vuorenharjanteella olemme tuhat jalkaa korkeammalla. —
Mutta sanomatta sanaakaan Labiskwee osoitti puitten välitse näkyvälle avonaiselle kentälle. Sen keskellä saattoi eroittaa viisi perättäistä mustaa pilkkua, jotka tuskin liikkuivat eteenpäin.
— Nuoret miehet! — huomautti Labiskwee.
— He ovat vajonneet vyötäisiään myöten — lisäsi Kit. — Ja he eivät tämän päivän kuluessa saavuta tukevaa jalansijaa. Meillä on monen tunnin etumatka. Koettakaa kiirehtiä, McCan! Joutukaa! Me emme syö niin, ettemme jaksa matkaa jatkaa. —