— Minä iloitsen siitä, ettette ole mies, rakas lapsi — Dick Humphries kietaisi rihman neulan ympärille ja veti sen sitten parilla näppärällä väännöllä ja kerran nykäisemällä nahan läpi.
Ankara tuulenpuuska antoi teltalle ohimennen aimo korvapuustin, ja jäänsekainen sade rytisi hirveällä voimalla ohutta telttakangasta vasten. Savu, joka ei päässyt kohoamaan ylöspäin, löi sensijaan alas täyttäen teltan tuoreen kitkerällä kuusipuuntuoksulla.
— Hyvä Jumala! Minkätähden nainen ei pysty käsittämään järkisyitä? — Tommy kohotti päänsä savusta ja silmäili tyttöä kirvelevin ja vuotavin silmin.
— Ja miksei mies kykene osoittamaan miehuutta? — Tommy hypähti pystyyn päästäen kirouksen, mikä olisi saattanut vähemmän arkaluontoisen naisen kauhun valtaan. Hän riuhtaisi lujat köysisolmut auki niin että teltan ovi avautui.
Kaikki kolme katselivat ulos. Näky ei ollut rohkaiseva. Surkean näköisen etualan muodostivat muutamat läpimärät teltat, joitten takaiseen alaspäin viettävään maastoon kaikkialla tulvehtiva vesi oli syönyt syvän uoman yhtyen alempana kuohuvaan vuoristokoskeen. Siellä täällä näkyi vaivaiskuusia, jotka olivat juurtuneet ohueeseen, liettyneeseen maahan ja osoittivat oikeata metsää olevan lähistöllä. Taaempana, vastakkaisella rinteellä, häämöittivät sadekuurojen läpi valkoisen, aavemaisen jäätikön epämääräiset piirteet. Heidän parhaillaan katsellessa ulos irtautui sen mahtavalta etusivulta suuri lohkare syöksyen alas laaksoon, jossa se osui kohtaan, missä maa pinnan alta osui olemaan onttoa, niin että syntyi pauhina, joka hetkeksi yritti myrskyn äänen. Molly vetäytyi tahtomattaan kauemmaksi ovelta.
— Katsokaa tuonne, nainen! Katsokaa silmät suurina! Kolme mailia myrskyssä Crater Lake'en — kahden jäätikön yli — yli jäähuurteesta liukkaiden kalliokielekkeiden — kahlata polvia myöten tulvan kuohuttamissa koskissa. Katsokaa, te jenkkinainen, minä sanon — katsokaa. Tuolta tapaatte rakkaita maamiehiänne! — Tommy viittoi intohimoisesti vapisevalla kädellään kohti huojuvia telttoja. — Ne ovat jenkkejä jokaikinen. Ja ovatko he taipaleella? Onko siellä edes yhtä ainoata naisesta syntynyttä, joka olisi kiinnittänyt taakan selkäänsä? Ja te ryhdytte opettamaan meille miehille mitä tehdä? Katsokaa, sanon minä! — Uusi hirvittävän suuri lumivyöry syöksyi jäätiköltä alas laaksoon. Tuuli työntyi oviaukosta sisään ja pullistutti teltan seinämät niin, että koko teltta huojui kuin suuri, maahan kiinnitetty ilmapallo. Savu tunkeutui joka paikkaan ja jääkiteet pieksivät heidän kasvojaan ja käsiään. Tommy kiskaisi äkisti ovisuojuksen alas ja ryhtyi jälleen kyyneliä kysyvään askarteluunsa lieden ääressä. Dick Humphries paiskasi korjaamansa hihnat nurkkaan ja sytytti piippunsa. Molly oli joksikin aikaa mykistetty.
— Minun vaatteeni! — huudahti hän äkkiä puolittain itkien — naisellisuus oli saanut hänessä ylivallan.
— Ne jäivät varastoteittaan aivan päällimmäisiksi ja tietysti ne nyt menevät piloille! Kokonaan piloille! —
— Malttakaahan toki! — virkahti Dick viimeisen valittavan sanan päästyä tytön huulilta. — Älkää niitten vuoksi olko huolissanne, pikku ystäväiseni. Ikäni Ikäni perusteella soveltuisin hyvin teille sedäksi ja minulla on teitä vanhempi tytär, ja minä hankin teille uudet rimssut ja rämssyt Dawsoniin tultuamme, vaikka se minulle maksaisi viimeiset dollarini. —
— Dawsoniin tultuamme! — Tytön ääni ilmaisi jälleen mitä syvintä halveksumista. — Kyllä te lahoatte matkan varrelle, te hukutte johonkin pieneen lätäkköön — te — englantilaiset! —