Koolau naurahti epäilevästi.
"Minä olen vapaa mies", ilmoitti hän. "En ole tehnyt pahaa. Kaikki mitä pyydän on saada jäädä yksinäni tänne. Olen elänyt vapaana, ja vapaana tulee minun saada kuoliakin. En tahdo koskaan antautua vangiksi."
"Sitten kansasi on sinua viisaampi", vastasi nuori kapteeni. "Katsohan — he tulevat tuossa."
Koolau kääntyi ja seurasi lähestyvää joukkonsa jäännöstä. Voihkien ja valittaen tuo aavekulkue laahasi surkeita raajojaan ohitse. Se antoi Koolaunkin maistaa syvemmin katkeruuttaan, sillä he kiroilivat ja solvasivat häntä ohikulkiessaan, ja läähättävä akka, joka kulki viimeisenä, pysähtyi ja ojensi laihat, nahkaiset petolinnun kyntensä häntä kohti ja syyti kirouksia. Toinen toisensa jälkeen he hävisivät kukkulan taa ja antautuivat piiloutuneille sotilaille.
"Voit mennä nyt", sanoi Koolau kapteenille. "Minä en koskaan antaudu. Se on viimeinen sanani, Hyvästi." Kapteeni liukui vuoren yli sotilaittensa luo. Seuraavassa tuokiossa ilman rauhan lippua hän nosti hattunsa huotrallaan ylös ja Koolaun kuula lensi sen läpi. Iltapäivällä he vielä pommittivat rannikolta häntä, ja kun hän peräytyi korkeaan, luoksepääsemättömään onkaloon, seurasivat sotilaat hänen jäljissään.
Kuusi viikkoa he ajoivat häntä rotkosta rotkoon, tulivuoren huippujen yli ja pitkin vuohenpolkuja. Kun hän piiloutui lantana-viidakkoon, he järjestivät ajoketjun ja ajoivat häntä kuten jänistä lantana-viidakon ja guava-pensaitten läpi. Mutta hän tunsi joka sopen. Kun puristus kävi liian ahtaaksi, hänen varma luodikkonsa karkoitti takaa-ajajat kauemmaksi, ja he saivat kuljettaa haavoittuneitaan alas rannikolle. Toisinaan he koettivat ampua häntä hänen ruskean ruumiinsa hetkeksi näyttäytyessä pensaitten välistä. Kerran viisi vainoojaa yllätti hänet suojattomalla vuohenpolulla kourujen välissä. He tyhjensivät pyssynsä häntä kohti, kun hän ontuen kiipesi ylös pyörryttävää polkua pitkin. Jäljestäpäin he löysivät veripilkkuja ja tiesivät, että hän oli haavoittunut. Kuudennen viikon lopulla he kyllästyivät. Sotilaat ja poliisit palasivat Honoluluun, ja Kalalaun laakso jäi hänen haltuunsa, vaikka takaa-ajajat aika-ajoin läksivät hänen jälkeensä ja joka kerta vain omaksi tappiokseen.
Kahden vuoden kuluttua Koolau ryömi viimeisen kerran viidakkoon ja makasi ti-lehtien ja villien inkiväärien seassa. Vapaana hän oli elänyt ja vapaana hän oli kuoleva. Kevyt tihkusade kasteli häntä, ja hän veti rääsyisen peitteen sairaitten jäseniensä suojaksi. Hänen ruumiinsa oli verhottu öljytyllä nahkatakilla. Hänen mauserkiväärinsä oli poikkipuolin hänen rinnoillaan, hellän hartaasti hän siveli sen kostunutta piippua. Kädessä, jolla hän pyyhki, ei ollut enää sormia, joilla hän olisi voinut vetää liipasinta.
Hän sulki silmänsä, ja ruumiinsa heikkoudesta ja aivojensa väristyksestä hän tiesi loppunsa lähenevän. Kuten villieläin hän oli ryöminyt piiloon kuolemaan. Puolittain tajuttomana haaveillen hän eli uudelleen aikaisemman miehuutensa päivät Niihaussa. Elämän haihtuessa ja sadepisarain seuloessa utua hänen ympärilleen hän näki vielä viimeisen kerran olevansa kesytettävän hevosen selässä; villi varsa kirmasi ja hyppi hänen allaan, satulan hihnat kiinnitettyinä vatsan alitse, tai potki mielettömästi aitoja, lennättäessään cowboyta niiden yli. Toisessa tuokiossa hän taas oli ajavinaan villejä ylämaan härkiä laitumella ja vievinään niitä alas laaksoon. Hiki ja tomu tunki jälleen pistävästi hänen silmiinsä ja sieraimiinsa.
Taas hänellä oli koko reipas, terveruumiinen nuoruutensa, kunnes lähenevä hajaannus herätti hänet tajuntaan. Hän nosti luonnottomat kätensä ja katseli niitä ihmetellen. Mutta kuinka? Miksi? Miten saattoi hänen kukoistava nuori ruumiinsa muuttua tällaiseksi? Sitten hän muisti, ja heti hän oli jälleen Koolau pitaalinen. Hänen silmäluomensa vaipuivat väsyneesti alas, ja sadepisarat taukosivat rapisemasta hänen korvissaan. Hänen ruumiinsa värähteli. Värähtelykin taukosi. Hän nosti päätään, mutta se putosi takaisin. Sitten hänen silmänsä aukenivat eivätkä enää sulkeutuneet. Hänen viimeinen ajatuksensa oli hänen mauserissaan, ja hän puristi sitä rintaansa vasten kurttuisilla, sormettomilla käsillään.
Chun Ah Chun.