Chun Ah Chunin olemuksessa ei ollut mitään merkillistä. Hän oli lyhyenläntä ja laiha, kuten kiinalaiset yleensä, ja hänellä oli kiinalaisen kapeat hartiat. Ohimenevä matkailija, sattuessaan silmäilemään häntä Honolulun kaduilla, olisi voinut luulla häntä pesulaitoksen tai räätälinverstaan hyväntahtoiseksi omistajaksi, ja mitä hyväluontoisuuteen ja hyvinvointiin tulee, olisi tuo arvio ollutkin oikea, vaikkakin liian alhainen. Sillä hän oli yhtä sopuisa kuin menestyväkin, eikä hänen varallisuutensa määrää tiedetty. Oli kyllä hyvin tunnettua, että hän oli suunnattoman varakas, mutta se "suunnaton" merkitsi vain tuntematonta ylimalkaan.
Ah Chunilla oli älykkäät silmät, pienet kuin näverinreiät ja mustat kuin napit. Mutta ne olivat kaukana toisistaan ja niiden yllä oli ilmeinen ajattelijan otsa. Ah Chunillakin oli probleeminsa, ja niitä oli ollutkin hänellä koko elämänsä ajan. Eivät ne silti koskaan olleet häntä huolestuttaneet. Hän oli todellinen filosofi, ja olipa hän sitten tavallisena kulina tai monen miehen isäntänä, niin hänen sielunsa oli aina sama. Joka hetki hän säilytti levollisen mielentyyneytensä, jota ei hämmentänyt eikä järkyttänyt kova kohtalo. Kaikki hän otti tyynesti vastaan, olivatpa ne sitten pomon iskuja sokerikentällä tai sokerinhinnan alenemista, kun hän omisti nuo sokeriruokoviljelykset itse. Ja niin hän kallionlujalla varmuudella selviytyi sellaisista kysymyksistä, joita vain harvoilla on ratkaistavana, saatikka sitten kiinalaisella talonpojalla.
Hän oli juuri sellainen kiinalainen talonpoika, joka on syntynyt olemaan kaiket päivät pellolla kuin elukka, mutta sattuman oikusta päässyt pakoon, kuten prinssi haltijasadussa. Ah Chun ei muistanut isäänsä, pikkuista maanviljelijää eräässä kylässä lähellä Kantonia, eikä hän paljon muistanut äitiäänkään, joka oli kuollut hänen ollessaan kuusivuotias. Mutta hän muisti kunnioituksella setäänsä — Ah Kow'ia — jolla hän oli palvellut orjan tavoin kuudennesta ikävuodestaan kaksikymmentäneljävuotiaaksi. Sitten hän oli päässyt pois, sitouduttuaan kolmeksi vuodeksi työhön Hawaiin sokeriplantaashille viidenkymmenen sentin päiväpalkasta.
Ah Chun oli ahkera ja tarkkaavainen. Hän huomasi sellaisetkin pikkuseikat, joita tuskin yksi tuhannesta pani merkille. Kolme vuotta hän työskenteli viljelyksillä, ja sen ajan kuluttua hän tiesi sokeriruokojen viljelemisestä enemmän kuin ylipomot, jopa enemmän kuin itse isännöitsijä, ja olipa tämä hämmästynyt niitä tietoja, joita tuolla laihalla kulilla oli työnsuorittamisesta. Mutta Ah Chun ei tutkinut ainoastaan sokerin tuotantoa. Hän tutki myös sitä, kuinka miehet pääsevät sokeritehtaitten ja - viljelysten omistajiksi. Se hänelle ensiksi selvisi, etteivät he niiksi päässeet omien kättensä työllä. Hän tiesi sen, sillä hän oli tehnyt työtä kaksikymmentä vuotta itsekin. Miehet, jotka rikastuivat, rikastuivat toisten työstä. Ja rikkain oli se mies, jolla oli suurin luku työläisiä raatamassa.
Työsopimuksensa päätyttyä Ah Chun sijoitti säästönsä pieneen tuontiliikkeeseen, perustaen sen yhdessä erään toverinsa Ah Yungin kanssa. Siitä paisui suuri toiminimi "Ah Chun & Ah Yung", joka kauppasi mitä tahansa, Intian silkistä ja ginseng-juuresta linnunlantasaariin ja neekerilaivoihin saakka. Sillä välin Ah Chun oli ryhtynyt kokiksi. Hän oli hyvä keittäjä ja oli kolmen vuoden kuluttua kallispalkkaisin kokki Honolulussa. Hänen edistymisensä sillä alalla oli varma, ja hän oli hullu jättäessään sen, kuten Dantin, hänen työnantajansa sanoi hänelle. Mutta Ah Chun tunsi oman tarkoitusperänsä paremmin, ja se tuotti hänelle kolminkertaisen hullun nimen ja viisikymmentä dollaria palkan yli hänen erotessaan kokintoimestaan.
"Ah Chun & Ah Yung" -liike menestyi. Ah Chunin ei tarvinnut enää olla kokkina. Silloin oli erinomaiset keinotteluajat Hawaiilla. Sokeriviljelyksiä laajennettiin ja työväkeä tarvittiin. Ah Chun huomasi aseman ja perusti työväentuontitoimiston. Hän tuotti tuhansia Kantonin kuleja Hawaiille, ja hänen varallisuutensa alkoi kasvaa. Hän ryhtyi sijoittamaan rahojaan. Hänen nappisilmänsä huomasivat edullisia kauppoja siinä, missä monet pelkäsivät vararikkoa. Hän osti pilahinnalla kalalammikon, joka tuotti myöhemmin hänelle viisisataa prosenttia ja jolla hän monopolisoi Honolulun kalamarkkinat. Hän ei pitänyt ohjelmapuheita, ei esiintynyt politiikassa eikä hommaillut vallankumouksia, vaan hän aavisti edeltäpäin tapaukset, selvemmin ja kaukonäköisemmin kuin ne miehet, jotka niitä panivat toimeen. Älynsä silmin hän näki Honolulun nykyaikaisena kaupunkina sähkövaloineen, aikana, jolloin se vielä oli syrjäinen ja alkuperäinen hiekkasärkkä merestä kohenneilla hedelmättömillä koralliriutoilla. Niinpä hän osti maata. Hän osti sitä kauppiailta, jotka tarvitsivat käteistä rahaa, hurjastelevilta kauppiaitten pojilta, leskiltä ja orvoilta ja pitaalitaudin tähden Molokaille karkoitetuilta; ja sitten vuosien vieriessä tarvittiin niitä hänen ostamiaan maa-aloja, tarvittiin yhteen ja toiseen varastohuoneita, liikerakennuksia ja hotelleja varten. Hän vuokrasi, myi, osti ja jälleen myi.
Mutta toisetkin asiat luistivat yhtä hyvin. Hän uskoi rahaa eräälle hylkiökapteeni Parkinsonille, johon ei kukaan voinut luottaa. Sitten Parkinson purjehti salaperäisille merimatkoille pikku 'Vega'lla. Ja Parkinsonista pidettiin hyvää huolta hänen kuolemaansa saakka, ja vuosien perästä Honolulu sai hämmästyä kuultuaan, että brittiläinen fosfaattitrusti oli ostanut Draken ja Acornin linnunlanta-saaret kolmesta neljännesmiljoonasta. Sitten tulivat kuningas Kalakaun ajat ja lihavat herkkupäivät, jolloin Ah Chun maksoi kolmesataa tuhatta dollaria opiumiluvasta. Vaikka hän maksoikin kolmannesmiljoonan siitä monopolista, oli rahojen sijoitus siitä huolimatta erinomainen, sillä voitto-osuudet tuottivat hänen käsiinsä Kalalau-plantaashin, mikä vuorostaan tuotti hänelle kolmekymmentä prosenttia seitsemäntoista vuotta, ja lopulta hän sen myydessään sai siitä puolitoista miljoonaa dollaria.
Jo aikaisemmin, Kamehamehan hallitessa, hän oli ollut oman maansa, Kiinan, konsulina — arvo, joka ei ollut aivan merkityksetön; ja Kamehameha IV:n aikana hän muutti Hawaiin kansalaiseksi voidakseen naida Stella Alendalen, joka oli ruskeanahkaisen kuninkaan alamainen, vaikka hänen suonissaan virtasikin enemmän anglosaksilaista verta kuin polyneesialaista. Hänen rotunsa oli tosiaankin niin sekoittunut, että sen alkuperästä oli jäljellä vain kahdeksas- ja kuudestoistaosia. Myöhemmässä vaiheessa oli hänessä isoäitinsä-äidin, prinsessa Paahaon kautta kuninkaallista verta. Stella Alendalen isä oli kapteeni Blunt, englantilainen seikkailija, joka oli ollut Kamehameha I:n palveluksessa, ensimmäisenä hänen päällikkökunnassaan. Hänen isoisänsä oli New Bedfordista kotoisin oleva valaanpyyntikapteeni, ja hänen isänsä taas oli portugalilais-italialainen sekaverinen, joka oli vuorostaan sulautunut englantilaiseen sukuvereen. Laillisesti hawaiilaisena oli Ah Chunin morsian kuitenkin enemmän kolmea muuta kansallisuutta.
Ja tähän sukusekoitukseen Ah Chun puolestaan toi mongolilaisen lisäkkeen. Tällä tavalla hänen ja Mrs. Ah Chunin lapsissa oli yksi kolmaskymmeneskahdesosa polyneesialaista, kuudestoistaosa italialaista, kuudestoista osa portugalilaista, puolet kiinalaista ja yksitoista kolmaskymmeneskahdesosaa englantilaista ja amerikkalaista verta. Mahdollisesti Ah Chun olisi kieltäytynyt tästä avioliitosta, jos hän olisi ennakolta tiennyt, mikä merkillinen perhe siitä naimisesta oli koituva. Olipa se merkillinen monella tavalla. Ensiksikin hyvin hedelmällinen. Viisitoista tytärtä ja poikaa, enemmän kuin puolet tyttäriä. Kolme poikaa syntyi ensin; sitten tuli peräkanaa koko tusina tyttäriä. Rotusekoitus osoittautui erinomaiseksi. Hedelmällisyys ei yksin sitä todistanut, vaan lapset olivat lisäksi terveitä ja virheettömiä. Mutta mikä eniten perheen suhteen hämmästytti, oli lapsien tavaton kauneus. Kaikki tytöt olivat kauniita — eteerisen kauniita. Mamma Ah Chunin pyöreät muodot näyttivät lieventäneen pappa Ah Chunin laihoja kulmia, niin että tyttäret olivat norjan solakoita kuin pajun virvat, olematta kuitenkaan laihoja tai täyteläisiä. Kasvojen piirteissä kuvastui kullakin kaukainen aasialainen leima, jonka vanha ja uusi Englanti sekä Etelä-Eurooppa olivat sievistäneet. Ei voinut huomata, ellei tiennyt, että raskas kiinalainen veri virtasi heidän suonissaan; mutta selityksen saatuaan näki kyllä kiinalaisten piirteitten jäljet.
Kaunottarina Ah Chunin tytöt olivat harvinaisia. Ei missään oltu sellaisia nähty. He eivät muistuttaneet mitään niin paljon kuin toisiaan, mutta kuitenkin oli kullakin yksilölliset piirteensä. Ei voinut erehtyä pitämään toista toisena. Tosin saattoi ehkä Maud, joka oli sinisilmäinen ja keltahiuksinen, muistuttaa silmänräpäyksen Henriettaa, komeaa tummaveristä naista, jolla oli hehkuvat, mustat silmät ja tummat hiukset. Ja se yhtäläisyys, joka oli johtavana lankana koko sisarparvessa, kaikista erikoispiirteistä huolimatta, oli Ah Chunin lahjoittama. Hän oli antanut ruumiinrakenteen, johon anglosaksilainen, latinalainen ja polyneesialainen rotu olivat lisänneet sulonsa sekä älynsä. Mrs. Ah Chunilla oli omat ajatuksensa, joille Ah Chun antoi arvonsa, vaikka ei suvainnutkaan niitä silloin, kun ne olivat ristiriidassa hänen oman filosofisen tyyneytensä kanssa. Rouva oli tottunut koko ikänsä asumaan eurooppalaiseen tapaan. Hyvä! Ah Chun lahjoitti hänelle eurooppalaisen herrastalon. Myöhemmin, kun hänen tyttärensä ja poikansa kasvoivat suuremmiksi, hän rakennutti kesähuvilan, tilavan ja suurenmoisen sekä yhtä yksinkertaisen kuin mahtavankin. Sen lisäksi hän ajan oloon laittoi talon Tantalus-vuoristoon, mihin perhe voi paeta, kun "tautituuli" puhalsi etelästä. Ja Waikikiin hän rakennutti suuren rannikkoasumuksen, niin laajan ja asemaansa nähden niin erikoisen, että kun Yhdysvaltain hallitus sittemmin otti sen linnoitusta varten, oli siitä suoritettava suunnaton lunastushinta. Kaikissa hänen taloissaan oli biljardi- ja tupakkahuoneet sekä vierashuoneet paviljonkeineen. Talojen sisustus oli ylellisen yksinkertainen. Ah Chunin perhekunta vietti muhkeata elämää, ruhtinaalliset menot suoritettiin ilman komeilua — kiitos perheen hienostuneen maun.