"Miksikä minun enemmän kuin teidänkään", tiedusti toinen. "Miksi ette itse ojenna hänelle kättä?"
"Minä olen ojentanut. Tarjoan hänelle kättä nytkin. Koetanhan saada teitä luopumaan Edistystoimikunnan hommasta hänen poislähettämisekseen. Minä olen hommannut hänelle paikan Mason & Fitchillä. Olen hommannut hänelle viisi-kuusi paikkaa, mutta joka paikasta te olette toimittanut hänet pois. Mutta älkäähän huoliko. Älkää unohtako yhtä seikkaa — vähäinen suorasukaisuuteni ei tehne teille pahaa — ei ole kaunista peliä työntää toisen syntejä Joe Garlandin niskoille. Ja tiedättehän, te kaikkein vähimmin olette sopiva sitä tekemään. Se todellakaan, mies, ei osoita hyvää aistia. Tämä on joka tapauksessa sopimatonta."
"Nyt en ymmärrä puhettanne", vastasi Percival Ford. "Te ajatte takaa joitakin epämääräisiä perinnöllisyys- ja vastuuttomuusteorioja. Mutta kuinka mikään teoria voi pitää Joe Garlandia syyttömänä hänen vääriin tekoihinsa ja samalla pitää minua mieskohtaisesti vastuunalaisena niistä — vastuunalaisempana kuin ketään muuta, itse Joe Garlandkin mukaan luettuna — sitä en voi käsittää."
"Joko häveliäisyys, luullakseni, estää teitä minua käsittämästä, tai se on makuasia", kivahti tohtori Kennedy. "Seurapiirin takia voi kyllä ummistaa silmänsä muutamille seikoille, mutta teidän käytöksenne menee pitemmälle."
"Missä asiassa, pyytäisin tietää?"
Tohtori Kennedy suuttui. Syvempi puna kuin oikean skottilaisen whiskyn nostattama leimahti hänen kasvoilleen, kun hän vastasi:
"Teidän isänne poika!"
"Mitä tarkoitatte?"
"Piru vieköön, mies, pitääkö minun puhua teille vieläkin selvempää kieltä. Mutta jos kerran tahdotte, olkoon menneeksi — Isaac Fordin poika — Joe Garland — teidän veljenne!"
Percival Ford istui tyynenä, mutta loukkaantunut ja hämmentynyt ilme kasvoilla. Kennedy katsoi häneen uteliaana, mutta minuuttien hiljaa vieriessä hänet valtasi ällistys ja säikähdys.