Lähdin maaseudulle, ja Belmontin Akatemiassa sain työtä pienessä, täydellisesti varustetussa höyrypesulaitoksessa. Eräs toinen mies ja minä teimme kaiken työn, lajittelimme ja pesimme, silitimme valkoiset paidat, kaulukset ja kalvosimet, vieläpä opettajain rouvien hienoimmatkin vaatekappaleet. Me ahersimme kuin karhut, varsinkin kesän tullen, jolloin akatemian pojat alkoivat käyttää valkoisia palttinahousuja. Valkoisten palttinahousujen silittäminen vie hirvittävän paljon aikaa. Ja niitä oli niin monta paria. Me hikoilimme viikosta toiseen työn ääressä, josta ei tullut koskaan loppua; ja monena yönä, sillä välin kuin pojat kuorsasivat vuoteissaan, toverini ja minä raadoimme sähkövalossa höyrymankelia käyttäen tai silitysrautaa käsitellen.
Tunnit olivat pitkiä, työ vaivalloista, vaikka me kehityimmekin oikein mestareiksi koettaessamme tulla toimeen mahdollisimman vähin liikkein. Palkkaa minä sain kolmekymmentä dollaria kuussa sekä täysihoidon — siis vähän enemmän kuin säilyketehtaassa ja kivihiilen kuljetuksen päivinä, ainakin täysihoidon verran enemmän; työnantajalleni se maksoi vähäisen (me söimme keittiössä), mutta minulle se merkitsi kaksikymmentä dollaria kuussa. Näistä kahdestakymmenestä dollarista saan kiittää vuosien kuluessa varttunutta voimaani, karttunutta taitoani sekä kirjoista hankkimaani oppia. Jos vastedes edistyisin samaa vauhtia, voin toivoa ennen kuolemaani pääseväni yövartiaksi, joka saa kuusikymmentä dollaria kuussa, tai poliisiksi, jolle sivutulojen avulla karttuu sata dollaria.
Niin häikäilemättömästi me raadoimme kaiken viikkoa, että olimme lauantai-iltana täydellisiä hylkyjä. Huomasin joutuneeni vanhastaan tuttuun työjuhdan asemaan, missä uurastin useampia tunteja kuin hevoset ja tuskin ajattelin sen enempää kuin hevoset. Kirjat pysyivät minulle suljettuina. Olin tuonut arkullisen mukaani pesulaitokseen, mutta en kyennyt niitä lukemaan. Nukuin heti, kun koetin lukea; ja jos kykenin pitämään silmäni auki muutaman sivun mitan, niin en voinut muistaa niiden sisältöä. Herkesin yrittämästä raskaampia aineita, kuten lakitiedettä, kansantaloutta, biologiaa ja koetin tyytyä kevyempiin, kuten historiaan. Minä nukahdin. Koetin kaunokirjallisuutta ja taas nukahdin. Ja viimein, kun nukahdin jännittävien romaanienkin ääreen, luovuin koko yrityksestä. Minun ei onnistunut lukea loppuun ainoatakaan kirjaa koko sinä aikana, jonka vietin pesulaitoksessa.
Ja kun tuli lauantai-ilta ja viikon työ oli päättynyt maanantai-aamuun asti, minussa vallitsi kaksi tarvetta: halu nukkua ja halu juoda itseni humalaan. Toisen kerran elämässäni minä nyt kuulin Tuliliemen selvästi kutsuvan. Ensi kerralla siihen oli ollut syynä henkinen lamautuminen. Mutta nyt eivät aivoni olleet rasittuneet. Päin vastoin, tunsin nyt turtumista aivoissani siitä syystä, että niitä ei laisinkaan käytetty. Siinä oli koko vika. Aivoni olivat käyneet niin valppaiksi ja innokkaiksi, niin joutuisasti toimiviksi kirjojen paljastaman uuden maailman ihmeistä, että ne nyt kärsivät sanomattomasti toimettomuuteen ja seisahdustilaan jouduttuaan.
Ja minä, Tuliliemen pitkäaikainen läheinen tuttava, tiesin tarkalleen, mitä hän minulle lupasi; houkuttelevia mielikuvia, suuruuden unelmia, unohdusta, kaikkea muuta paitsi pyöriviä kaulaimia, surisevia kiertimiä, tärkkelystä ja palttinahousuja, jotka loppumattomana jonona höyrysivät kiitävän silitysrautani alla. Niin, sellaista se on. Tuliliemi vetoaa heikkouteen ja pettyneisyyteen, väsymykseen ja uupumukseen. Hän näyttää helpoimman tien vapauteen. Ja hän valehtelee kaiken aikaa. Hän tarjoo ruumiille valheellista voimaa, hengelle valheellista nousua, hän saa kaiken näyttämään toisellaiselta kuin todellisuudessa, paljoa kauniimmalta kuin on laita.
Mutta ei pidä unohtaa, että Tuliliemi kykenee esiintymään moninaisissa muodoissa. Hän ei vetoa ainoastaan heikkouteen ja uupumukseen, vaan myöskin liialliseen voimakkuuteen, ylitsekuohuvaan elämäntarmoon, toimettomuuden aiheuttamaan kyllästyneisyyteen. Hän voi pistää kätensä jok'ikisen kainaloon tämän mielialasta huolimatta. Hän voi kietoa viekoittelevaan verkkoonsa kaikki ihmiset. Hän vaihtaa vanhat lamput uusiksi, harhaluulojen helyt todellisuuden arkivaatteiksi, ja lorujen lopuksi hän pettää jokaisen, joka liittyy hänen seuraansa.
Minä en kuitenkaan joutunut juovuksiin siitä yksinkertaisesta syystä, että lähimpään kapakkaan oli puolentoista mailin matka, eikä vaatimus humaltua kaikunut tällä erää niin äänekkäänä korvissani. Jos se olisi ollut äänekkäämpi, minä olisin kulkenut kymmenen kertaa pitemmän matkan päästäkseni kapakkaan. Toiselta puolen, jos kapakka olisi sijainnut juuri kulman takana, minä olisin ehdottomasti juonut itseni juovuksiin. Nyt minä vain vietin lepopäiväni siimeksessä lojuen ja sunnuntailehtiä selaillen. Mutta minä olin liian väsynyt edes niiden laimeata vaahtoa hörppiäkseni. Pilalehti saattoi houkutella vähäisen hymyn huulilleni, ja sitten minä vaivuin uneen.
Vaikka en taipunutkaan Tuliliemen houkutuksiin pesulaitoksessa
työskennellessäni, aiheutui niistä kuitenkin määrätty, tärkeä tulos.
Olin kuullut kutsun, tuntenut halun jäytävän, kaivannut huumausta.
Minä aloin valmistua myöhempien vuosien voimakkaampaa halua tuntemaan.
Huomattavaa on se, että tämä halun kasvaminen tapahtui kokonaan aivoissani. Ruumiini ei huutanut alkoholia. Se oli kuten ennenkin täysin vastenmielistä ruumiilleni. Kun olin ruumiillisesti uupunut kivihiilen kuljettamisesta, ei ajatus lähteä ryyppäämään ollut välähtänytkään tietoisuudessani. Kun olin henkisesti uupunut suoritettuani ylioppilastutkinnon, minä join itseni viipymättä humalaan. Pesulaitoksessa kärsin jälleen ruumiillista uupumusta, joka ei kuitenkaan ollut läheskään yhtä perinpohjaista kuin kivihiiliä kuljettaessani. Mutta siinä oli olemassa erotus. Ryhtyessäni kivihiiliä kuljettamaan ei henkeni ollut vielä herännyt. Tämän työn ja pesulaitoskauden välillä sieluni oli löytänyt hengen kuningaskunnan. Kivihiiliä kuljettaessani henkeni oli ollut nukuksissa. Pesulaitoksessa henkeni, joka nyt oli valveutunut ja halusi kiihkeästi toimittaa jotain, joutui ristinpuuhun.
Ja joko sitten lankesin juomaan, kuten Beniciassa, tai pidätyin siitä, kuten pesulaitoksessa, itivät aivoissani yhtä kaikki alkoholinhimon siemenet.