Tuon onnettoman silmistä loisti kauhea mielettömyyden tuli hänen niellessään kulauksittain lihalientänsä. Hänen kasvonsa olivat melkein vahattomat. Muutenkin oli noissa kasvoissa jälellä sangen vähän inhimillisiä piirteitä. Pakkanen oli purrut niihin syviä haavoja, joissa näkyi paljas, punainen liha. Toiselta puolelta päätä olivat hiukset ja osa päänahastakin palaneet. Nahkapuku riippui repaleisena ja likaisena hänen kutistuneella vartalollansa. Takin toinen hiha oli pala palalta revitty kappaleiksi; tuo onneton oli nälissään syönyt jo nahkaakin.
"Kuka — sinä — olet?" kysyi Malemute Kid hitaasti ja selvästi.
Mies ei näyttänyt kuulevan hänen puhettaan.
"Mistä sinä tulet?"
"Yankee-venhe kiitävi alas virtaa", rallatteli hän vapisevalla äänellä vastaukseksi.
"Epäilemättä on hän matkustanut pitkin virtaa", sanoi Malemute Kid tarttuen hänen käsivarteensa, jota hän pudisti lujasti, toivoen siten voivansa herättää hänet tajuntaansa.
Mutta tuo onneton tarttui käsivarteensa ja kirkaisi tuskasta. Sitten kohosi hän vaivaloisesti pystyyn ja nojautui pöydänreunaan.
"Nainen nauroi minulle — näin juuri — viha katseessaan. Ja hän — ei — tahtonut — tulla."
Hänen äänensä sortui ja hän oli kaatua kumoon, mutta Malemute Kid tarttui lujasti hänen ranteeseensa huutaen hänen korvaansa: "Kuka? Kuka ei tahtonut tulla?"
"Nainen — Unga. Hän nauroi ja löi minua — näin. Ja sitten …"