Genevieve ja Joe olivat työläisaristokraatteja. Huolimatta kehnosta ja kurjasta ympäristöstään he olivat säilyneet puhtaina ja terveinä. Heillä oli omanarvontuntoa, he kunnioittivat kaikkea, mikä elämässä oli kaunista ja puhdasta, ja juuri se oli kohottanut heidät vertaistensa yläpuolelle. Tuttavia ei paljon käynyt heidän luonaan, eikä kummallakaan heillä ollut koskaan todella hyvää ystävää, jonka kanssa kaikki olisi ollut yhteistä. Heidän seurankaipuunsa oli voimakas, mutta he olivat jääneet yksinäisiksi sentähden, että he eivät voineet tyydyttää tuota vaistoa ja samalla puhtauden ja säädyllisyyden kaipuutaan.
Ei kukaan työläisnainen ollut viettänyt turvallisempaa elämää kuin Genevieve. Raakuuden ja törkeyden ympäröimänä hän oli karttanut kaikkea karkeata ja raakaa. Hän näki vain sitä, mitä hän tahtoi nähdä ja hän tahtoi aina nähdä parasta, välttäen karkeutta ja kömpelyyttä, ja sen hän teki ilman suuria ponnistuksia, vaistomaisesti. Hän oli heti alusta pitäen ollut suojattuna. Ollen ainoa lapsi, jonka piti hoitaa kivuloista äitiään, hän ei ollut ottanut osaa katuleikkeihin eikä naapurilasten ilonpitoon. Isä, pienikokoinen, lempeäluontoinen, kapearintainen ja vähäverinen konttoristi, joka viihtyi kodissaan sentähden, että hänellä oli luontainen haluttomuus sekaantua toisten ihmisten asioihin, oli ponnistanut kaikkensa tehdäkseen kodin hengen suloiseksi ja helläksi.
Jäätyään kahdentoistavuotiaana orvoksi oli Genevieve mennyt suoraan isänsä hautajaisista asumaan Silversteinin perheeseen, jonka huoneet sijaitsivat kahvilan yläpuolella. Täällä, ystävällisten vieraitten turvissa hän ansaitsi ruokansa ja vaatteensa puotipalvelijana. Koska Genevieve ei ollut juutalainen, oli hänestä erittäin suurta hyötyä Silversteineille, jotka eivät itse hoitaneet liikettä omana lepopäivänään.
Ja tuossa yksitoikkoisessa pikku myymälässä oli häneltä vierähtänyt kuusi kehitysvuotta. Hänellä ei ollut monta tuttavaa. Hän ei ollut välittänyt tyttötovereista siitä syystä, ettei ilmaantunut ainoatakaan tyttöä, josta hän oli pitänyt kylliksi. Eikä hän välittänyt kävellä nuorien naapuripoikienkaan kanssa, kuten jo viidentoistavuotiaitten tyttöjen tapana oli. "Pöyhkeäksi nukkemaiseksi tytöksi" oli naapuritytöillä tapana nimittää häntä; ja vaikka heidän vihamielisyytensä syynä olikin hänen kauneutensa ja eristäytymisensä toisista, herätti hän sittenkin heissä kunnioitusta. "Persikoita kermassa" sanoivat hänestä nuorukaiset — vaikka vain hiljaa keskenään, sillä he pelkäsivät suututtavansa toiset tytöt, samalla kuin he tunsivat pelonsekaista kunnioitusta Genevieveä kohtaan, jossa heidän mielestään oli jotakin salaperäisen kaunista ja saavuttamatonta.
Hän oli todellakin kaunis. Polveutuen pitkästä sarjasta amerikkalaisia esivanhempia hän oli noita ihmeellisiä, siellä täällä löytyviä työläisluokan kukkasia, joiden olemassaoloon ei esivanhempien perintö eikä ympäristö näytä tarjoavan selitystä. Hänen kasvojensa väri oli täydellisen kaunis, sillä veri loi hänen valkoiselle iholleen niin suloisen punan, että kuvaus "persikoita kermassa" oli aivan paikallaan. Hänet teki kaunottareksi kasvojen säännölliset piirteet, mutta vieläkin suuremmassa määrin hänen vartalonsa kauniit ääriviivat. Hän oli hiljainen, vieno, ylevän ja arvokkaan näköinen, samalla kuin hän osasi pukeutua aistikkaasti, ja kaikki, mitä hän puki ylleen, kohotti vain hänen kauneuttaan ja arvokkuuttaan. Sanalla sanoen, hän oli täysin naisellinen, lempeä, hellä ja kiehtova, rinnassa naisen palava rakkaus ja naisellinen äidinmieli. Mutta tämä puoli hänen luonnettaan oli ollut hänessä uinuvana kautta vuosien odottaen puolisoa ilmaantuvaksi.
Sitten tuli Joe eräänä kuumana lauantai-iltapäivänä Silversteinin kahvilaan vilvoittaakseen itseään jäätelösoodalla. Genevieve ei ollut huomannut hänen tuloaan, sillä hän oli puhunut parhaallaan toisen ostajan, kuusi- tai seitsenvuotiaan poikanaskalin kanssa, joka totisena selitteli, mitä hän halusi lasikaapista, joka oli täynnä ihmeellisiä makeisia ja jossa pahvikolla oli luettavana sanat: "Viisi kappaletta viidellä pennillä."
Genevieve oli kuullut sanat: "Saanko jäätelösoodaa!" ja hän oli kysynyt, katsomatta kysyjää kasvoihin: "Mitä lajia?" Eihän hänen tapansa ollutkaan kiinnittää huomiota nuorukaisiin. Heissä oli jotakin, jota hän ei käsittänyt. Tapa, jolla he häntä katselivat, kiusasi häntä, vaikka hän ei tiennyt miksi; heissä oli jotakin kummallista ja julkeata, joka ei häntä miellyttänyt. Siihen saakka mies ei ollut esiintynyt hänen mielikuvituksessaan. Ne nuorukaiset, joita hän oli nähnyt, eivät olleet vetäneet häntä puoleensa, he olivat olleet hänelle aivan merkityksettömiä. Niin, jos joku olisi häneltä kysynyt syytä miesten olemassaoloon maan päällä, olisi hän jäänyt vastausta vaille.
Tyhjentäessään jäätelömitan lasiin tuli hänen katseensa sattumalta viivähtäneeksi Joen kasvoilla ja hänet valtasi samassa suloinen mielihyväntunne. Seuraavassa silmänräpäyksessä Joekin vilkaisi häneen, jolloin neitonen loi katseensa alas ja poistui soodasäiliölle. Mutta täyttäessään lasia ei hän voinut olla katsomatta nuorukaiseen uudestaan — kuitenkin vain vilaukselta, sillä hän huomasi Joen luoneen sillä välin katseensa häneen, kohdatakseen hänen katseensa, samalla kun Joen omilla kasvoilla loisti ilmeinen mielenkiinto, joka sai Genevieven äkkiä katsomaan poispäin.
Genevieveä hämmästytti se, että mies saattoi niin miellyttää häntä. "Niin kaunis poika!" ajatteli hän itsekseen, koettaen viattomasti ja vaistomaisesti torjua sitä kiehtomis- ja vetovoimaa, joka piili tuossa kauneudessa. "Eipä hän sentään olekaan niin kaunis", arveli hän, laskiessaan lasin hänen eteensä ja ottaessaan vastaan maksuksi tarjotun hopearahan sekä katsoessaan häntä kolmannen kerran silmiin. Hänen sanavarastonsa oli rajoitettu ja hänellä oli vähän tietoja sanojen sisällyksen merkityksestä, mutta luja miehekkyyden leima nuorukaisen kasvoilla sanoi hänelle, että se sana, joka hänellä oli ollut mielessä, ei ollut sattuva.
"No, komea hän sitten ainakin on", ajatteli hän, vältellen taas hänen katsettaan luomalla omansa alas. Mutta sanottiinhan kaikkia hyvännäköisiä miehiä komeiksi, eikä hän senvuoksi pitänyt siitäkään sanasta. Olipa nyt miten tahansa, häntä oli kuitenkin miellyttävä katsella ja Genevievellä oli kiusallinen halu katsoa nuorukaista, yhä uudelleen.