"Niin, mutta sitä ei yleisö tiedä, Pat. Se ei tulisi sitä ottelua katsomaan. Ja rahat tulevat kuitenkin juuri yleisöstä. Juuri sen tähden ei Jim Hanford suostuisi kilpailemaan kanssanne. Hän ei ansaitsisi siitä mitään. Sitäpaitsi saa hän nyt kolmetuhatta viikossa eräässä varieteessa ja on hän tehnyt kahdenkymmenenneljän viikon sopimuksen. Luuletteko, että hän luopuisi niistä rahoista otellakseen miehen kanssa, josta kukaan ei ole kuullut edes puhuttavan? Teidän täytyy ensin tehdä jotakin, tulla kuuluisaksi. Teidän täytyy alottaa vähäpätöisemmillä esikaupunkinyrkkeilijöillä — sellaisilla kuin Chub Collins, Roug-House Kelly ja Lentävä hollantilainen. Kun olette lyönyt heidät, olette vasta maineen tikapuitten ensimäisellä askelella. Mutta sitte tulettekin nousemaan kuin ilmapallo."
"Tahdon taistella noiden kolmen kanssa samalla kertaa vuoronperään kutakin vastaan", selitti Pat päättävällä äänellä. "Saatte järjestää sen asian niin."
Stubener nauroi.
"Mitä nauratte, ettekö usko minun voivan voittaa heitä?"
"Tiedän, että voitte sen tehdä", vakuutti Stubener. "Mutta niin ei voi järjestää. Teidän täytyy käsitellä jokaista kerrallaan. Muistakaa sitäpaitsi, että minä ymmärrän tämän paremmin ja että olen teidän ohjaajanne. Asioita täytyy järjestää, ja minä tiedän, kuinka se käy päinsä. Jos meillä on onni mukanamme, voitte saavuttaa kuuluisuuden parissa vuodessa ja tulla mestariksi sekä ansaita sievoisen summan rahaa."
Pat huokasi, mutta tyyntyi heti.
"Ja sitte voin vetäytyä takaisin isä-ukon luo", sanoi hän.
Stubener aikoi vastata, mutta oli kuitenkin vaiti. Kuinka omituinen tämä mestarikokelas olikaan, luotti Sam Stubener kuitenkin siihen, että hänestä tulisi samanlainen kuin muutkin päästyään maineensa kukkuloille. Sitäpaitsi oli kaksi vuotta pitkä aika, ja siinä ajassa ehtisi paljon saamaan aikaan.
Kun Pat alkoi kuljeksia ympäri asuntonsa läheisyydessä ja lukea päättömiä lainakirjaston runokokoelmia, lähetti Stubener hänet pois Contra-Costan toiselle puolelle lahtea Spider Walshin ankaran silmälläpidon alaiseksi. Viikon kuluttua ilmoitti Spider, että temppu oli epäonnistunut. Hänen holhottinsa oli ulkona pitkin mäkiä ja vuoria aamusta iltaan, onki forelleja joista, ammuskeli viiriäisiä ja jäniksiä ja koetti tavottaa kuuluisan, petollisen metsäkauriin, jonka kerrottiin vuosikymmenen vetäneen metsästäjiä nenästä. Spider itse tuli veltoksi ja laiskaksi hänen suojattinsa pysyessä hyvissä voimissa.
Kuten Stubener oli odottanut, tuli hänen "tuntemattomansa" nyrkkeilykerhon naurun ja pilkan esineeksi. Eivätkö metsät olleet täynnä tuntemattomia suuruuksia, jotka haaveilivat mestaruudesta? Nelieräisen koeottelun he voivat kestää. Mutta suureen loppuotteluun — siihen he eivät koskaan pystyneet. Stubener oli päättänyt, että Pat Glendonin oli heti ensi ottelussaan päästävä esiintymään suurenmoisesti. Suurella vaivalla sai hän Lähetyskerhon suostumaan siihen, että Pat Glendon saisi otella viisitoista erää Rough-House Kellyn kanssa sadantuhannen dollarin palkinnosta. Oli tavallista, että nuoret nyrkkeilijät ottivat itselleen vanhojen urhojen nimiä, joten ei kukaan epäillyt Patia suuren Glendonin pojaksi, ja sen piti Stubener omana salaisuutenaan. Se oli mainio reklaami jota perästä päin voisi kyllä käyttää.