Sitte tuli kilpailupäivän ilta kuukauden kuluttua. Stubener oli hyvin rauhaton. Hänen impressariomaineensa oli kysymyksessä ja kauhukseen hän huomasi, että Pat istuttuaan lavanurkassaan vain viitisen minuttia, menetti poskiensa terveen värin ja tuli sairaalloisen keltaiseksi kasvoiltaan.
"Reipastukaa toki, poikaseni", sanoi Stubener lyöden häntä hartioille. "Olla ensimäistä kertaa lavalla on aina voimiin ottavaa, ja Kellyllä on tapana viipymisellään hermostuttaa vastustajaansa."
"Ei se ole hermostumista", vastasi Pat. "Se johtuu tupakansavusta. En ole tottunut siihen, ja minua melkein ylenannattaa tuo katku."
Hänen impressarionsa tyyntyi heti. Mies, joka pahoinvoi hermostumisesta, ei voisi, vaikka hän olisi Simson, koskaan saada aikaan suurottelua. Mitä taas tupakanhajuun tulee, tottuisi poika kyllä siihen pian. Nuoren Patin astuminen nyrkkeilylavalle oli vastaanotettu vaitiololla, mutta kun Rough-House Kelly astui köyden yli, tervehdittiin häntä raivoisin suosionosotuksin. Hänellä oli nimi miestä myöten. Hän oli villin näköinen, musta ja karvainen suurine kuhmuisine lihaksineen ja painoi runsaasti kaksisataa naulaa. Pat katsoi uteliaana häneen ja sai ivallisen irvistyksen vastaukseksi. Sitten kuin molemmat oli esitetty yleisölle, puristivat he toistensa kättä. Ja kun heidän hansikkaansa tarttuivat toisiinsa, puri Kelly hampaansa yhteen, väänsi suuta pilkallisesti ja mumisi:
"No, kuinka hermojen laita on?" Hän heilautti töykeästi Patin käden omastaan ja sähisi: "Sinut kyllä höyhennän suupalaksi, nulikka!"
Yleisö nauroi hänen käyttäytymiselleen ja arvasi, mitä hän oli sanonut.
Kun Pat tuli takaisin kulmaansa odottaen merkinantoa, kääntyi hän
Stubenerin puoleen.
"Miksi on hän vihainen minulle?" kysyi hän.
"Ei hän ole vihainen", vastasi Stubener. "Se on vain hänen tapaistansa.
Hän pelottelee teitä. Tämä on vain suukopua."
"Eihän se ole mitään nyrkkeilemistä", huomautti Pat, ja Stubener huomasi, että hänen silmänsä olivat yhtä lempeän siniset kuin tavallisesti.