Stubener kehui häntä minutin väliajoilla, ja kaikki olisi ollut hyvä, ellei Sosso neljännessä erässä olisi käyttänyt muuatta tehokkaimmista tempuistaan. Eräässä takerruksessa oli Pat antanut hänelle leukaiskun, jolloin Sosso hänen suureksi ihmeekseen laski kätensä hervottomana ja horjui taaksepäin pyörivin silmin ja notkuvin polvin. Pat ei voinut ymmärtää sitä. Isku ei ollut mikään tavallista voimakkaampi, ja kuitenkin oli hänen vastustajansa valmis kaatumaan matolle. Pat antoi omien käsiensäkin vaipua jääden seisoen katselemaan vihollisensa horjumista. Sosso oli jo vähällä kaatua, kun hän äkkiä taas suoristautui syöksähtäen sokeasti taas eteenpäin.
Ensimäisen ja viimeisen kerran nyrkkeilyaikanaan laiminlöi Pat perusasennossa olemisen. Hän astui askelen sivulle päästääkseen horjuvan miehen sivuitse. Yhä horjuen antoi tämä äkkiä oikealla kädellään iskun, joka osui suoraan Patin leukoihin sellaisella voimalla, että hänen hampaansa olivat vähällä irtaantua. Yleisö päästi ihastuksen ulvahduksen. Mutta Pat ei kuullut sitä. Hän näki ainoastaan Sosson edessään irvistävänä ja uhmailevana. Isku oli koskenut kipeästi, ja Patissa heräsi koko isältä peritty kiukku. Hän pudisti päätään ikäänkuin ravistaakseen päältään iskun ja asettui perusasentoon vastustajansa eteen. Seuraavassa sekunnissa oli kaikki ratkaistu. Valeiskun jälkeen, joka sai vastustajan väistymään syrjään, suuntasi Pat vasemman käden iskun sydänalaan melkein samassa silmänräpäyksessä kuin hän oikealla kädellä antoi iskun Sosson leukaan. Viimeisen iskun sai Sosso suulleen, ennen kuin hänen ruumiinsa kosketti lattiaa. Seuran lääkäri työskenteli puolisen tuntia saadakseen häneen hengen. Sitte neuloivat he hänen suunsa kokoon yhdellätoista pistoksella ja veivät hänet sairasvaunuihin.
"Olen kovin pahoillani", sanoi Pat impressariolleen, "pelkäänpä melkein suuttuneeni. Sitä en enää koskaan tee missään ottelussa. Isä varotti minua aina siitä. Hän sanoi menettäneensä sen tähden lukemattomia otteluita. En luullut, että voisin tuolla tavoin menettää itsehillitsemistaitoni, mutta nyt kun sen tiedän, voin hallita itseni."
Ja Stubener uskoi häneen. Hän oli päässyt siihen asteeseen, että hän saattoi uskoa suojattiinsa täydellisesti.
"Eihän teidän tarvitse suuttua", sanoi hän, "te olette niin täydellisesti vastustajienne herra kaikissa olosuhteissa."
"Joka tuumaan ja joka sekunttiin nähden", vahvisti Pat.
"Ja te voitte nujertaa vastustajanne millä hetkellä tahansa."
"Sen voin. En tahdo kehua itseäni, mutta luulen, että minulla on siihen tarvittavat ominaisuudet. Silmäni osottavat minulle oikean tilaisuuden, jolloin minun on toimittava. Aika ja välimatka ovat minun toinen luontoni. Isä sanoi sitä luonnonlahjaksi, mutta sitä luulin imarteluksi. Nyt kun olen otellut näiden miesten kanssa, uskon hänen olleen oikeassa. Hän sanoi, että ymmärrys ja lihakset olivat yhteistoiminnassa minussa."
"Joka tuumassa ja sekunnissa", kertasi Stubener miettiväisesti.
Pat nyökkäsi, ja Stubener, joka nyt luotti häneen rajattomasti, uneksi kultaisesta tulevaisuudesta, jonka pitäisi herättää vanha Pat kuolleista.