"Kuinka miehet ovatkaan itsenäisiä", sanoi hän. "He tekevät mitä tahtovat."
"Mikäli minä olen kuullut", keskeytti Pat, "olette tekin tehnyt suunnilleen tahtonne mukaan. Se kuuluu niihin ominaisuuksiinne, joista eniten pidän. Heti alusta asti me mielestäni ymmärsimme toisiamme ihmeellisen hyvin."
Hän vaikeni ja katsoi miss Sangsteriin hehkuvin silmin.
"No niin, nyrkkeilylava on antanut minulle erään asian", jatkoi hän. "Se on tutustuttanut minut teihin. Ja silloin kuin on tavannut hänet, itselleen kuuluvan naisen, silloin on ainoastaan yksi tehtävä jälellä. Silloin on tartuttava häneen molemmin käsin ja pidettävä hänet. Tulkaa, menkäämme yhdessä vuoristoon!"
Se tuli kuin salama, mutta kuitenkin tunsi miss Sangster odottaneensa sitä. Hänen sydämensä sykki rajusti, melkein tukahduttavasti, mutta se tuntui kuitenkin ihmeellisen ihanalta. Se oli kuin unta. Sellaista ei voinut tapahtua nykyaikaisessa sanomalehtitoimistossa. Rakkauden tunnustaminen ei tapahtunut näin muualla kuin teattereissa ja romaaneissa.
Pat oli noussut ja ojensi molemmat kätensä miss Sangsteria kohden.
"En uskalla", kuiskasi nainen puoliksi itsekseen. "En uskalla."
Halveksuminen, joka hetken kuvastui Patin silmistä, tuntui kuin pistos, mutta Patin silmät muuttuivat kohta taas lempeiksi.
"Te uskallatte mitä tahdotte", sanoi Pat. "Tiedän sen. Nyt ei ole kysymys, uskallatteko te, vaan tahdotteko. Tahdotteko te?"
Miss Sangster oli noussut ja seisoi siinä väristen. Hän tuli ajatelleeksi, mahtoiko tämä olla hypnotismia. Hän katsoi ympärillään oleviin tuttuihin esineisiin tullakseen vakuutetuksi, että kaikki oli todellisuutta. Mutta hän ei voinut kauan pitää katsettaan irti Patista. Hän ei osannut myöskään sanoa mitään.