"Mitä minuun tulee, niin olen minä lopussa. Kahdeksankymmenenyhden tammikuussa, somaa kyllä entiselle nyrkkeilijälle. Mutta minä en ole koskaan laiminlyönyt terveydenhoitoani, Sam, valvonut tai elänyt huonosti. Minulla oli tulimaisen hyvä ruumis ja hoidin sitä niin hyvin kuin osasin, mikä kyllä näkyy päältäni, jos katselette tarkemmin. Olen opettanut poikani samanlaiseksi. Mitä sanotte kaksikymmentäkaksivuotiaasta nuorukaisesta, joka ei koskaan ole juonut lasillistakaan väkijuomia eikä polttanut tupakkaa? Sellainen on hän. Hän on jättiläinen ja on elänyt luonnollisesti koko ikänsä. Odottakaapa, kun hän ottaa teidät mukaansa hirvijahtiin. Teidän tulee olemaan vaikea seurata häntä, vaikka hän kantaakin kaikki ampumatarpeet ja päällisen päätteeksi suuren hirven. Hän on ulkoilmaihminen. Ei koskaan hän ole nukkunut katon alla, ei kesällä eikä talvella. Paljas taivas kuuluu hänelle, niin olen häntä opettanut. Ainoa, mikä minua huolestuttaa, on se, kuinka hän suhtautuu sisällä nukkumiseen ja tupakansavuun nyrkkeilylavalla. Tuo katku on sietämätöntä, kun nyrkkeillään innokkaasti ja ahmitaan ilmaa. Mutta riittäköön jo, Sam, poikani. Olette väsynyt ja teidän olisi pitänyt päästä nukkumaan jo aikoja sitte. Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet, tämä saa jo riittää. Odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet."
Mutta ukko Pat sairasti vanhuuden puhelemistautia, ja kesti kauan, ennen kuin hän salli Stubenerin nukahtaa.
"Hän kykenee juoksemaan kilpaa hirven kanssa, tuo poika", jatkoi hän taas. "Metsästyselämä on kaikkein parasta keuhkojen treenausta. Muuten hän ei tiedä paljoa, vaikka hän onkin lukenut muutamia kirjoja silloin tällöin ja runoutta sekä muuta semmoista. Hän on vain oikea, väärentämätön luonnonihminen, minkä kyllä heti tulette huomaamaan, kun saatte nähdä hänet. Hänessä on vanhaa irlantilaista verta. Joskus kuljeksii hän ympäri haaveellisen näköisenä, niin että luulisi hänen uskovan keijukaisiin tai sen sellaisiin. Hän on luontoa rakastava ja pelkää kaupunkeja. Hän on lukenut niistä, mutta suurin, missä hän koskaan on ollut, on Deer Lick. Hän ei pitänyt väentungoksista, ja hänen mielestään ihmisten pitäisi olla harvemmassa. Tämä tapahtui kaksi vuotta sitte — ensimäinen ja viimeinen kerta, kuin hän on nähnyt lokomotiivin ja junan.
"Joskus ajattelen, että olen menetellyt ehkä väärin antaessani hänen kasvaa tuollaiseksi luonnonihmiseksi. Mutta siitä hän on saanut hyvät keuhkot ja villihärän voimat. Ei kukaan, joka on kasvanut kaupungissa, voi kilpailla hänen kanssaan menestyksellä. Voisin kyllä myöntää, että Jeffries parhaimmillansa oli ehkä hiukan ollut vastuksena pojalle, mutta vain hiukan. Poika olisi suoriutunut hänestä helposti. Ja kuitenkaan ei hän näytä sellaiselta. Se on kaikkein ihmeellisintä. Hän on vain hyvin kasvanut nuorukainen, mutta hänen lihaksiensa laatu onkin erikoista. Mutta odottakaa, kunnes saatte nähdä hänet, sanon vain sen.
"Poika on niin suuresti ihastunut runoihin ja runollisiin maisemiin, sellaisiin, kuten pieni mänty ja sen takana kuu, tuulinen auringonlasku tai aamuaurinko nähtynä korkealta vuorenhuipulta. Ja häntä haluttaisi nähdä tauluja ja piirustuksia. Hän on innostunut lausumaan kirjasta 'Piru eli yön henki', jonka hän sai punatukkaiselta opettajattarelta. Mutta se riippuu vain siitä, että hän on vielä niin nuori. Hän tulee antautumaan koko ruumiiltaan ja sielultaan nyrkkeilyyn, kun vain saatte hänet alottamaan ja tottumaan asumiseen kaupungissa.
"Hyvä asia on ainakin se, että hän on arka naisia kohtaan. He eivät tule häiritsemään hänen rauhaansa moneen vuoteen. Hän ei ollenkaan ymmärrä noita olentoja ja muuten on hän nähnytkin niitä hiton harvoja. Se oli tuo opettajatar kaukaa Samson's Flatista, joka sai hänen päähänsä mainitsemani runohulluuden. Hän oli aivan hullaantunut poikaan, vaikka Patilla ei ollut aavistustakaan siitä. Hän oli kuumaverinen tyttö — hän ei ollut kotoisin täältä vuoristoseudulta, vaan alhaalta tasangolta — ja lopulta joutui hän aivan pois suunniltaan ja riippui kiinni pojassa aivan sietämättömästi. Ja mitä luulette pojan tehneen, kun hän vihdoin ymmärsi? Hän tuli araksi kuin jänis. Hän otti vilttejä ja ampumatarpeita mukaansa ja pakeni metsään. En nähnyt varjoakaan hänestä kokonaiseen kuukauteen, ja sitte hiipi hän sisälle, kun oli pimeätä, sekä oli poissa taas aamulla. Eikä hän tahtonut edes aukaista opettajattaren kirjeitä. 'Polta ne', hän sanoi. Ja minä poltin. Kaksi kertaa tuli opettajatar ratsastaen intiaaniponylla koko matkan Samson's Flatista, ja minun tuli oikein sääli tyttö raukkaa. Hän oikein ikävöi poikaa. Mutta kolmen kuukauden kuluttua lähti hän pois koulusta ja matkusti takaisin omalle kotiseudulleen, ja silloin tuli poika takaisin kotiin paalumajaan.
"Naiset ovat olleet monen kelpo nyrkkeilijän kirous, mutta sellaiseksi ne eivät voi tulla hänelle. Hän punastuu kuin tyttö, jos joku naisihminen katsoo häneen useamman kerran tai liian pitkään ensi kerralla. Ja kaikki he katsovat häneen. Mutta kun hän nyrkkeilee, kun hän nyrkkeilee! Herra jumala, hänestä hehkuu vanhaa, villiä irlantilaista tulta, joka antaa vauhtia hänen nyrkeilleen. Ei hän kuitenkaan mene liian pitkälle. Sen saatte uskoa. Parhaimpana aikanani en koskaan ollut niin kylmäverinen kuin hän on. Epäilen, että tulisuuteni aiheuttikin onnettomuuteni. Mutta hän on jäävuori. Hän on kuuma ja kylmä samalla kertaa, jäällä ympäröity sähköjohto."
Stubener torkkui, mutta vanhan miehen puhelu piti hänet valveilla. Hän kuunteli unisena.
"Olen todellakin tehnyt hänestä oikean miehen! Olen tehnyt hänestä lujakätisen, suorajalkaisen ja teräväsilmäisen miehen. Tunnen nyrkkeilyn kuin viisi sormeani ja olen seurannut nykyaikaisia muutoksia. Hän tuntee kaikki tyylit ja voimia säästävät metoodit. Hän ei koskaan siirry kahta tuumaa, kun puolitoista riittää. Ja kun hän tahtoo, voi hän tehdä oikean kengurun hyppäyksen. Taistelu lyhyeltä välimatkalta? Odottakaa, kunnes saatte nähdä. Parempaa kuin hänen otteluansa pitkältä välimatkalta ette voi ajatella. Hän olisi varmasti kyennyt lyömään Peter Jacksonin ja Corbetin heidän ollessaan parhaimmillaan. Olen opettanut hänelle kaiken, sen sanon, viimeistä temppua myöten, ja hän on itse opetellut lukemattomia lisää. Hän on oikea nyrkkeilijänero. Hän on harjotellut monen vuoristolaisen kanssa. Olen opettanut hänelle näppäryyttä, ja nuo vuoristolaiset ovat lisänneet hänen voimiansa. He eivät ole mitään hentoja miehiä, vaan suuria karhuja. He kykenevät kyllä tarttumaan kiinni ja antamaan pyörryttäviä iskuja. Ja kuitenkin leikittelee hän heidän kanssaan. Kuuletteko, mitä sanon? Hän leikittelee heidän kanssaan, aivan kuin te taikka minä leikittelisimme koiranpentujen kanssa."
Stubener heräsi taas torkuksistansa ja kuuli ukon murisevan: