"Se juuri on lystikästä, ettei hän ota nyrkkeilyä toden kannalta. Se tuntuu hänestä niin helpolta, että hän pitää sitä leikkinä. Mutta odottakaa, kun hän tapaa jonkun, joka on ripeä tempuissaan. Sanon vain, odottakaa. Silloin saatte nähdä, kuinka hän antaa voimansa purkautua ja kuinka hän nujertaa vastustajansa kaikkien tieteen sääntöjen mukaan, ettekä koskaan ole nähnyt mitään niin kaunista."
Päivän sarastaessa vuorten takaa herätti ukko Pat Stubenerin.
"Nyt tulee hän tuolta pitkin tietä", kuiskasi hän innostaan käheällä äänellä. "Ylös nyt ja katsokaa suurinta nyrkkeilijää, minkä nyrkkeilylava milloinkaan on nähnyt tai tulee näkemään tuhanteen vuoteen."
Impressario katsoi ulos avonaisesta ovesta, hieroi unen väsyneistä silmistään ja näki nuoren jättiläisen saapuvan pihalle. Toisessa kädessään tällä oli pyssy ja hartioillaan kantoi hän suurta hirveä, mutta tämä kuorma ei näyttänyt rasittavan häntä vähääkään. Hän oli keveästi puettu avokaulaiseen villapaitaan ja sinisiin housuihin. Mitään takkia hänellä ei ollut ja jalassa oli hänellä mokkasiinit tavallisten kenkien sijasta. Stubener huomasi, että hän astui keveästi ja notkeasti kuin kissa huolimatta kahdensadankahdenkymmenen naulan painostaan ja suuresta taakastaan. Impressarioon teki heti ensi silmäys valtavan vaikutuksen. Nuorukainen näytti todellakin pelottavalta, ja Stubener huomasi hänessä heti jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Hän oli uutta tyyppiä, aivan erilainen kuin muut nyrkkeilijät. Hän oli oikea aavikon lapsi ja vaikutti enemmän joltain vanhan kansan satuolennolta kuin kahdennenkymmenennen vuosisadan nuorukaiselta.
Stubener huomasi heti, ettei nuori Pat ollut ollenkaan puhelias. Isän esiteltyä hänet ojensi hän vieraalle kätensä, mutta ei puhunut sanaakaan, vaan vetäytyi ääneti syrjään tekemään tulta ja laittamaan kuntoon aamiaista. Isän suoriin kysymyksiin hän vastasi yksivakaisesti, esimerkiksi, kun häneltä kysyttiin, mistä hän oli saavuttanut hirven.
"South Park", kuului hänen vastauksensa.
"Yksitoista penikulmaa vuorien tuolta puolen", selitti ukko ylpeästi
Stubenerille, "tuolla matkalla voi jo hengästyä."
Aamiaiseen kuului mustaa kahvia, hapanta leipää ja tulella paistettua karhunlihaa. Nuori mies söi runsaan aterian, ja Stubener arvasi, että molemmat Glendonit olivat tottuneet syömään melkein paljasta lihaa. Vanha Pat piti keskustelua yllä yksin, mutta vasta aterian loputtua antautui hän puhumaan sydäntä lähinnä olevasta aineesta.
"Pat, poikani", hän alkoi, "sinähän tiedät, kuka tämä herra on?"
Nuori Pat nyökkäsi luoden pikaisen silmäyksen impressarioon.