"Mitä luulette tapahtuvan, kun joku lavan pahoistahengistä yrittää käyttää luvattomia temppuja häntä vastaan?"
"Hän tulee luonnollisesti lyömään vastustajansa silloin kuoliaaksi", sanoi Stubener.
"Ei, siihen hän on liian kylmäverinen. Mutta kyllä hän tulee antamaan miehelle muistomerkin epärehellisyydestä."
"Laatikaamme sopimus", sanoi impressario.
"Odottakaa, kunnes opitte tuntemaan koko hänen arvonsa!" vastasi vanha Pat. "Minä aion ehdottaa ankarat ehdot. Menkää pojan mukana metsästämään hirviä ja tehkää tuttavuutta hänen keuhkojensa ja hänen jalkojensa kanssa. Sitte vasta teemme sopimukset, ihanat sopimukset."
Stubener viipyi tällä metsästysretkellä kaksi päivää ja hän oppi enemmän, kuin vanha Pat oli luvannut hänelle, ja palasi takaisin hyvin väsyneenä. Nuorukaisen yksinkertaisuus vaikutti yllättävästi impressarioon. Mutta kuinka viaton Pat olikin tietäen ainoastaan sen, mitä itse oli kuullut ja nähnyt yksinäisessä vuoristoelämässään, oli hän kuitenkin osottautunut omaavansa luonteenomaisen viisauden ja järkevyyden. Erästä nuoren miehen ominaisuutta Sam ei ollenkaan ymmärtänyt, nimittäin tämän yliluonnollista tyyneyttä. Pat ei ärtynyt tai hermostunut koskaan. Hän ei kironnut koskaan, ei edes koruttomasti ja epämiehekkäästi, millä tavoin mammanpojat kiroavat.
"Kiroisin kyllä, jos minua haluttaisi", selitti hän, kun hänen seuralaisensa koetti yllyttää häntä siihen. "Mutta otaksun, ettei minun koskaan tarvitse sitä tehdä. Mutta jos minun täytyy, niin silloin kyllä osaan kirota."
Vanha Pat, joka ei koskaan taipunut päätöksestään, jätti hyvästit kotona paalumajassa.
"Ei tule kestämään kauaa, Pat, poikani, ennen kuin saan lukea sanomalehdistä sinusta. Tulisin mielelläni mukaasi, mutta pelkään, että tämä vuoristoseutu on oikea paikkani viimeiseen hetkeeni saakka."
Sitte vei vanhus impressarion syrjään ja keskusteli hänen kanssaan tylyllä äänellä: