"Pitääkö imeväisten suulla sanottaman meille miehille, mitä meidän pitää tehdä?" tiuskaisi Massuk kovalla äänellä. "Olenko minä mies, että minun pitää totella kaikkia lapsia, jotka huutavat lihaa?"
Viha kuohui valkoisena vaahtona. He komensivat hänet levolle, uhkasivat, ettei hän saa lihaa ollenkaan, ja lupasivat häntä ankarasti lyödä julkeudestaan. Keeshin silmät alkoivat hehkua, ja veri jyskytti raskaana hänen nahassaan. Keskellä haukkumisia hän kavahti jaloilleen.
"Kuulkaa minua vielä, te miehet", huusi hän. "En koskaan tule puhumaan neuvottelussa enää, en koskaan, ennenkuin miehet tulevat luokseni ja sanovat: 'Olisi hyvä, Keesh, että sinä puhuisit, se olisi hyvä ja se on meidän toivomme.' Kuulkaa nyt vielä, miehet, minun viimeiset sanani. Bok, isäni, oli suuri metsästäjä. Ja minä myöskin ryhdyn metsästäjäksi ja ajan riistaa syödäkseni. Ja tulkoon tiedoksi nyt, että siitä saaliista, jonka tapan, tulee kaikkien saada osansa. Ei leskien eikä heikkojen pidä itkemän yöllä, siksi, ettei heillä ole lihaa, kun voimakkaat miehet ähkivät suuressa vatsan pakotuksessa yltäkylläisen syömisensä takia. Ja päivät tulevat, jolloin voimakkaitten miesten tulee hävetä syömisensä yltäkylläisyyttä. Minä, Keesh, olen sen sanonut."
Pilkkanaurut kajahtivat hänen peräänsä, hänen lähtiessään igloosta, mutta hänen suunsa oli lujasti suljettu ja hän meni menojaan katsomatta oikealle tai vasemmalle. Seuraavana päivänä hän läksi pitkin rannikkoa, missä maa ja meri tapaavat toisensa. Ne, jotka huomasivat hänen menevän, näkivät, että hänellä oli mukanaan jousensa hyvin tehtyine luukärkisine nuolineen sekä hartioillaan isänsä iso metsästyskeihäs. Tapaus herätti naurua, puhetta ja melua. Olihan tämä ennenkuulumatonta. Milloinka olivat pojat noin nuorina menneet metsästämään, vielä vähemmin yksinään! Pudistettiin päitä ja kuiskailtiin ennustellen, ja naiset katselivat säälivästi lkeegaa, jonka kasvot olivat vakavat ja suruiset.
"Hän tulee kyllä ennen pitkää takaisin", sanoivat he rohkaisevasti.
"Antaa hänen mennä; se opettaa hänelle läksyn", sanoivat metsästäjät.
"Ja hän tulee pian takaisin ja on kiltti ja hiljainen siitä pitäen."
Mutta päivä kului ja toinen, ja kolmantena puhalsi villi viima, mutta Keeshiä ei kuulunut. Ikeega repi hiuksiaan ja tahri hylkeenöljyllä kasvonsa tuskissaan, ja naiset soimasivat katkerin sanoin miehiä siitä, että nämä olivat poikaa pahoin kohdelleet ja lähettäneet hänet kuolemaan. Eivätkä miehet vastanneet, vaan laittautuivat ruumista etsimään, kun tuisku asettui.
Aikaisin seuraavana aamuna Keesh kuitenkin marssi kylään. Mutta hän ei saapunut häpeäkasvoisena. Selässään hänellä oli kantamus tuoretta lihaa. Ja painokkaat olivat hänen askeleensa ja korskeata puheensa.
"Menkää, miehet, koirin ja kelkoin ja noudattakaa minun jälkiäni lähes päivän matka", hän sanoi. "Siellä on paljon saalista jäällä, naaraskarhu ja kaksi puolikasvuista pentua."