Ikeega oli hyvin iloissaan, mutta Keesh otti vastaan hänen tunteenpurkauksensa miehen tavoin ja sanoi: "Tule. Ikeega, nyt syömme. Ja sitten minun täytyy nukkua, sillä olen väsynyt."
Ja hän meni heidän iglooseensa ja söi kyllikseen, minkä jälkeen hän nukkui runsaasti kaksikymmentä tuntia.
Nousipa siitä keskustelu, paljon lausuttiin epäilyksiä ja arveluja. Jääkarhun tappaminen on hyvin vaarallista leikkiä, mutta kolmasti vaarallista, kolme kertaa kolmasti vaarallisempaa on tappaa naaraskarhu pentuineen. Miehet eivät voineet saada itseään uskomaan, että tuo Keesh-poikanen, yksin, olisi tehnyt niin suuren ihmeen. Mutta naiset muistuttivat tuoreesta lihasta, jota hän oli tuonut selässään, ja tämä oli kumoamaton todistus heidän epäuskoisuuttaan vastaan. Niin he lopuksi lähtivät muristen, että kaiken todennäköisyyden mukaan hän oli jättänyt raadot paloittelematta. Sillä pohjoisessa on välttämätöntä tehdä se heti tapon jälkeen, muuten liha jäätyy niin kovaksi, ettei siihen terävinkään veitsi pysty, ja kolmensadan kilon painoista, jähmeäksi jäätynyttä karhua ei ole helppo nostaa rekeen ja vetää yli jääröykkiöiden. Mutta paikalle saavuttuaan he näkivät tapetun karhun — mitä olivat epäilleet — sekä myös että Keesh oli oikean metsästäjän tavoin paloitellut ison elukan ja poistanut sisukset.
Näin alkoi Keeshin salaperäisyys, salaperäisyys, joka syventyi syventymistään päivien vieriessä. Hänen toinen mainittava urotyönsä oli se, että hän tappoi nuoren, lähes täysikasvuisen karhun, ja seuraavalla retkellään hän surmasi ison uroskarhun naaraksineen. Hän oli tavallisesti niillä retkillään kolme, neljä päivää, vaikka ei ollut tavatonta sekään, että hän viipyi viikon kerrallaan jääkentillä. Aina hän kieltäytyi ottamasta toveria näille retkilleen, ja kansa ihmetteli. "Kuinka hän menettelee metsästäessään?" kyselivät he toisiltaan. Hän ei koskaan ota koiraa mukaansa, vaikka koirista olisi niin suuri apu."
"Miksi sinä pyydystät ainoastaan karhuja?" teki Klosh-Kwan kerran kysymyksen hänelle.
Keesh vastasi nokkelasti. "Onhan hyvin tunnettua, että karhussa on enimmän lihaa", sanoi hän.
Mutta kylässä huhuiltiin noituudestakin. "Hän pyydystää paholaisen avulla", väittivät jotkut. "Siksi hänellä on sellainen metsästysonni. Kuinka tämä muutoin olisi mahdollista, jolleivät paholaiset auttaisi häntä. Siksi hänellä on sellainen metsästysonni." — "Ehkei hän sentään ole paholaisen kanssa liitossa", arvelivat toiset. "Onhan tunnettua, että hänen isänsä oli mainio metsästäjä. Eiköpä hänen isänsä pyydystä hänen kanssaan, jotta hän voi vetää vertoja etevyydessä, kestävyydessä ja älyssä? Kuka tietää?"
Kaikesta huolimatta jatkui vain hänen menestystään, ja vähemmän taitavilla metsästäjillä oli täysi työ vetää hänen saaliitaan kylään. Ja saaliin jaossa hän oli oikeamielinen. Niinkuin hänen isänsä ennen häntä oli tehnyt, niin hänkin valvoi, että halvinkin vanha nainen ja viimeinenkin vanha mies saivat annoksensa, eikä hän itselleen jättänyt enempää kuin mitä välttämättömästi tarvitsi. Ja tämän takia sekä metsästäjäkuntonsa tähden häntä kunnioitettiin ja pidettiin arvossa; ja olipa puhetta siitäkin, että hänet valittaisiin päälliköksi vanhan Klosh-Kwanin jälkeen. Urotöittensä perusteella, joita hän oli tehnyt, he odottivat häntä neuvotteluun uudelleen, mutta hän ei tullut, ja he häpesivät kysyä.
"Olen miettinyt rakentaa itselleni igloon", sanoi hän eräänä päivänä Klosh-Kwanille ja joukolle metsästäjiä. "Sen tulee olla iso igloo, missä Ikeega ja minä voimme viihtyä."
"Aivan", myönsivät toiset vakaasti.