Yhdeksänvuotiaana karkasi hän suurille vuoristoille; missä eleli seitsemän viikkoa ihanaa yökulkijaelämää ennenkuin hänet keksittiin ja vietiin kotiin. Miten hän oli onnistunut hankkimaan ruokaa ja pitämään itseään kunnossa niin pitkän ajan oli kerrassaan ihmeellistä. He eivät tienneet eikä hänkään kertonut montako kaniinia oli tappanut, montako nuorta tai vanhaa viiriäistä oli ottanut kiinni ja syönyt, montako talonpojan kanatarhaa oli ryöstänyt. Myöskään hän ei puhunut montako pesää oli itselleen valmistanut ja sitten pukeutuneena kuivain lehtien ja yrttien mattoon oli nukahtanut lämpöisesti ja ihanasti useina aamupäivinä.
Yliopistossa tunnettiin hänet uneliaisuudestaan ja tylsyydestään aamupäiväluennoilla ja loistavasta pirteydestään iltapäivillä. Yksityisluennoilla käymällä ja lainaamalla tovereittensa muistiinpanot onnistui hänen korjata nuo halveksitut aamupäiväluennot; mutta iltapäiväluennot olivat hänelle voitonhetkiä. Jalkapalloilussa oli hän mestari ja kaikkien kauhu ja miltei kaikenlaatuisissa voimakilpailuissa oli hän varma voittaja; mutta toisinaan sai hän omituisia raiviovimmakohtauksia. Hänen toverinsa suorastaan pelkäsivät nyrkkitaistelua hänen kanssaan ja viimeisessä ottelussaan oli hän purrut vastustajaansa olkaan.
Yliopistoajan päätyttyä lähetti epätoivoinen isä poikansa Wyomingin karjanhoitolaan. Kolmen kuukauden kuluttua huomasivat nuo miehekkäät partiolaiset etteivät voineetkaan selviytyä hänen kanssaan ja sähköttivät isälle, että tämä tulisi noutamaan tuon villin ihmisen. Ja kun isä saapui paikalle noutaakseen poikaansa tunnustivat karjanhoitajat paljoa mieluummin tahtovansa joutua tekemisiin ulvovain raakalaisten, räkättävien hullujen, loikkivain gorillain, purevain karhujen ja ihmissyöjä-tiikerien kun tämän ihmeellisen nuoren ylioppilaan kanssa. Hänellä on muuten tukkansa jakauksella keskellä otsaa.
Yhdessä suhteessa puuttui häneltä muisto tuon alkeellisen minän elämästä ja tämä koski kieltä. Jonkun omituisen atavistisen oikun avulla oli hänelle jäänyt muistoon hiukkasen alkuajanminän kielestä kuin rotumuistona. Riemun, innostuksen tai taisteluhalun hetkinä saattoi hän ryhtyä laulamaan villejä raakalaiskansan lauluja tai esittää runonlausuntoa. Tällä tapaa kykeni hän saada kuntoon tuon eksyneen minäpuolikkaan omasta itsestään, joka muuten olisi ollut tomuna jo tuhansia vuosia sitten. Kerran hän tahallaan lauloi usean vanhan laulun professori Wertz'in läsnäollessa; tämä professori opetti saksan kieltä ja oli sitäpaitsi huomattu ja suuresti innostunut kielentutkija. Heti ensimäisen laulun kuultuaan teroitti professori korviaan kysyen mitä sekasotkua tai alasaksaa tuo oli. Kun hän oli lopettanut toisen laulunsa tuli professori vallan haltioihinsa. James Ward lopetti tällöin esiintymistilaisuutensa laulamalla erään laulun, jonka aina sai kielellensä ollessaan mukana ankarassa painissa tai tappelussa. Silloin selitti professori Wertz ettei se ollutkaan alasaksaa vaan vanhaa saksaa tai muinaista teutonikieltä niin vanhalta ajalta, ettei sitä edes oltu kielellisesti tutkittu. Se oli niin vanhaa ettei sitä tuntenut, mutta siinä oli kummittelevia sananmuotomuistoja seassa, mitkä professori tunsi ja hän harjautuneella mielihavainnollaan piti oikeina ja todellisina. Hän kyseli sitäpaitsi mistä laulut olivat peräisin pyytäen lainata laulut sisältävän kallisarvoisen kirjan. Sitäpaitsi halusi hän myöskin tietää miksi nuori Ward alati on teeskennellyt sanoen olevansa epätietoinen saksankielessä. Ja Ward ei taitanut selvittää suhdettaan saksankieleen eikä lainata kirjaakaan. Sittenkun viikkokausia oli rukoillut ja houkutellut tunsi professori Wertz vastenmielisyyttä tuota nuorta miestä kohtaan luullen hänet valehtelijaksi ja nimitti hänet uskomattoman itsekkääksi ihmiseksi. Tämä kaikki johtui siitä, ettei tuo nuori mies johdattanut häntä syvällisemmin perehtymään tuohon omituiseen sekasotkuun; tuo kieli oli vanhempi kun mikään kieli jota tutkija on konsanaan tutkinut tai edes uneksinut tutkivansa.
Mutta ei ollut mikään erikoinen ilo tälle sekarotuun kuuluvalle nuorelle miehelle se tietoisuus, että hänessä yksi puoli on nykypäivän amerikkalainen ja toinen puoli vanhan ajan teutonisukua. Nykypäivän amerikkalainen hänessä itsessään ei ollut mikään veltto ihminen ja hän (jos hän oli yksi hän ja omasi edes jonkunverran olemusmuotoa näitten kahden ulkopuolella) aikaansai eräänlaisen tasoituksen tai sopimuksen yhden minän — yökulkijan — joka oli liikkeellä yöllä ja väsytti toisen puolen aamupäivillä sekä toisen minän, sivistynyt, hienostunut ja pyrkimys pysytellä normaalitasolla, elävänä, rakastettavana ja liikettään hoitavana niinkuin toisetkin ihmiset. Iltapäivänsä ja osan illastaan antoi hän yhdelle, yöt taas toiselle, aamupäivisin ja osia yöstä nukkuivat molemmat kaksoset. Mutta aamupäivänsä nukkui hän taas vuoteessa kuin valistunut ihminen konsanaan. Yönsä nukkui hän villieläimen lailla, niinkuin oli tehnyt silloinkin kun Dave Slotter astui hänen päällensä puistikossa.
Hän suostutteli isäänsä luovuttamaan pääomaa ja rupesi liikemieheksi perustamalla liikkeen, mikä hoidettiin järkevästi ja tuli kukoistavaksi, Ward kun koko sielullaan kiintyi siihen iltapäivinä, hänen yhtiötoverinsa hoitaessa liikettä aamupäivinä. Alun illasta vietti hän seuraelämässä, vaan kellon lähetessä yhdeksää tai kymmentä valtasi hänet vastustamaton levottomuus ja katosi ihmisten parista taas seuraavaan iltapäivään saakka. Ystävät ja tuttavat uskoivat hänen kuluttavan, suuren osan ajastaan urheiluun. Ja he olivatkin oikeassa, vaikka eivät milloinkaan olisi aavistaneet minkälaiseen urheiluun, vaikkakin olivat nähneet hänen ajavan erämaansusia yöllisillä kilpajuoksuilla Mill Valley'in kukkuloilla. Eivät myöskään uskoneet, kun merikapteenit kertoivat nähneensä kylminä talviaamuina erään miehen uivan useampia peninkulmia rannasta Raccoon salmessa tai voimakkaissa pohjavirtapaikoissa Goat Islannin ja Angel Islannin välillä.
Mill Valley-huvilassa asusti hän yksinään lukuunottamatta kiinalaista kokkia, kaikkitietäväistä, joka tiesi paljon isäntänsä omituisuuksista, mutta hyvästä maksusta visusti vaikeni. Yöllisten riemujen ja aamupäiväunen jälkeen matkusti James Ward yli lahdelman San Franciscoon keskipäivällä kulkevalla höyrypurrella ja meni kerhoonsa ja omaan konttoriinsa aivan normaalina ja sovinnaisena liikemiehenä kuin ken tahansa siinä kaupungissa. Mutta kun päivä oli kulunut iltaan kutsui yö hänet luokseen. Hänen kaikki aistimuksensa saivat eloa ja hänet valtasi levottomuus. Hänen kuulonsa tuli samassa tarkaksi. Yön tuhannet äänet kertoivat houkuttelevan ja tunnetun tarinan ja jos hän sattui olemaan yksin rupesi hän kulkemaan edestakaisin pienessä huoneessaan kun synkän metsän vangittu eläin.
Kerran hän rakastui. Mutta sitä huvitusta hän sitten myöhemmin visusti karttoi. Hän kävi araksi. Ja useana päivänä oli tuossa nuoressa naisessa, joka pelkästä säikähdyksestä menetti ainakin osan arvokkuuttaan, siniset jäljet käsivarsissa, olkapäissä ja ranteissa hänen kaikessa rakkaudessa myöhäisinä iltahetkinä tuhlaamistaan hyväilyistä. Tuossa myöhäisessä iltahetkessä piili hänen hairahduksensa. Jos hän iltapäivällä olisi kunnioittanut morsiantaan hellyydellään olisi kaikki ollut hyvinpäin. Silloin olisi hän esiintynyt neitosen edessä kuin hillitty herrasmies konsanaan. Mutta öiseen aikaan oli hän kun hillitsemätön naisryöstäjä pimeissä aarniometsissä. Hänen älynsä kyllä soi iltapäiviksi hänelle kyvyn esiintyä rakastajana, mutta toiselta puolen oli hän selvillä siitäkin tosiasiasta, että avioliitto johtaisi hirvittävään epäonnistumiseen. Häntä kauhistutti jo pelkkä ajatus olla kahdenkesken aviosiippansa kera pimeän tullen.
Siksi oli hän välttänyt kaikkinaisen mielistelyn, järjestänyt kaksoisolentonsa, ansainnut miljoonan liikeasioistaan, pysyen etäällä tytärtään naittavista äideistä. Ja kirkas- ja pirteäsilmäiset nuoret naiset kaikilta ikäluokilta olivat tutustuneet Lilian Gersdaleen ja ehdottomasti kielletyt oleskelemasta hänen seurassaan illalla kello kahdeksan jälkeen. Hän metsästi öisin erämaansusia ja nukkui niitten pesissä metsässä. Tuon seikan oli hän onnistunut pitämään salaisuutena kaikilta muilta paitsi Lee Sing'iltä … nyttemmin vielä Dave Slotter'ilta. Viimemainitun tekemä paljastus säikähdytti hänet kerrassaan. Vaikkakin hän oli yrittänyt synnyttää kauhua tuossa murtovarkaassa saattoi tämä vallan hyvin puhua suunsa puhtaaksi ihmisten kesken. Ja vaikkapa ei tämä puhuisikaan, paljastaisi hänet joku toinen ennen pitkää.
Siksipä teki nyt James Ward uusia voitokkaita yritteitä saada mitättömäksi tuo muinaisajan minä omassa itsessään. Hän seurasi aivan täsmälleen tuota mielijohdettaan tavata Lilian vain iltapäivisin ja ensimäisinä iltatunteina ja uskoi varmaan ajan koittavan, milloin tämä neitonen suosii hänen lähestymistään ja toivoi salaa ettei hänen tuota tarvitsisi katua. Mikään nyrkkeilijä ei ole milloinkaan harjoituttanut itseänsä hartaammin, ankarammin ja niin tunnontarkasti kilpaotteluun kun hän tänä aikana yrittäessään tukahduttaa villiolennon itsessään. Muun muassa yritti hän väsyttää itsensä päivän kuluessa, jotta uni tekisi hänet kuuroksi yön kiusauksille. Hän irtautui helpolla konttoritehtävistään tehden pitkiä metsästysretkiä, ajoi hirviä takaa miltei pääsemättömillä ja tiettömillä alueilla mitä konsanaan saattoi löytää — ja alati päivisin. Yöt oli hän sisällä ollen tyystin väsynyt. Asunnossaan laittoi hän kuntoon voimistelutelineitä ja kun toiset suorittivat liikkeen kymmenen kertaa teki hän sen sata kertaa samassa ajassa. Mutta korvaukseksi rakensi hän itselleen nukkumis-aitan ylhäällä katolla. Täällä sai hän toki hengittää tuota siunattua yöilmaa. Kaksinkertaiset ristikkoaidat estivät häntä karkaamasta metsään. Joka ilta sulki Lee Sing oven avaten sen seuraavana aamuna.