James J. Ward on edelleenkin toiminimen Ward, Knowles & C:o:n päällikkönä. Mutta hän ei kauemmin asusta maalla eikä myöskään metsästä erämaansusia kuutamossa öiseen aikaan. Muinaisihminen hänessä kuoli tuona yönä, kun tappoi karhun Mill Valley'ssa. James J. Ward on nyttemmin kokonaan James J. Ward, hän ei enää anna osaa omasta itsestään jollekin eksyneelle muinaisajan olennon laskuvirheelle. Ja James J. Ward on täysin uudenaikainen, että hän kaikessa laajuudessaan elää sivistystuskan kirouksen alaisena. Hän pelkää pimeyttä ja yö metsässä tuntuu hänestä hirvittävän kauhuaherättävältä. Hänen kaupunkitalossaan vallitsee kerrassaan turhantarkka järjestys ja hän on äärimmilleen innostunut kaikkiin keksinnöihin, mikäli ne koskevat suojaa murtovarkautta vastaan. Hänen kotinsa on sähköjohtojen sokkelo ja illan tullen vieras tuskin saattaa huoneustossa liikkua herättämättä hälyytyskelloja soimaan. Myöskin on hän keksinyt avaimettoman ovilukon, minkä hänen matkustavat vieraansa pitävät liivintaskussaan ja käyttävät nopeasti ja vaivatta kaikissa olosuhteissa. Mutta hänen vaimonsa ei katso miehensä arkailevan. Siinä suhteessa tuntee vaimonsa hänet liiankin hyvin. Ja toisten sankarisielujen tapaan on hän tyytyväinen levätessään laakereillaan. Eivätkä hänen rohkeuttaan epäile ne, jotka tuntevat Mill Valley'n tapahtuman.
EPÄILYTTÄVÄ TAPAUS.
I.
Carter Watson tuli hitaasti astuskellen viimeinen numero muuatta aikakauslehteä kainalossaan katsellen uteliaana ympärilleen. Kaksikymmentä vuotta oli kulunut siitä, kun hän viimeksi kulki tällä kadulla. Muutokset olivat suuret ja suorastaan hämmästyttävät. Tämä länsiamerikkalainen kaupunki kolmellasadallatuhannella sielulla oli vain kolmekymmentätuhatta asukasta käsittävä kaupunki kun hän pikkupoikana oli maleksinut sen katuloilla. Se katu mitä hän nyt kulki oli siihen aikaan reunustettu työläisasunnoilla mitkä olivat sangen kunnioitettavat ulkomuodoltaan. Mutta nyt näytti sen yli lepäävän lievimmin sanottuna kaksinainen piirre. Siellä oli paljon kiinalaisia ja jaappanilaisia pikkukauppoja ja peliluolia ripotettuina valkorodun pesikköjen ja kapakkain väliin. Nuoruutensa rauhaisa katu oli nyt muuttunut kaupungin viheliäisimmäksi kortteliksi.
Hän katsoi kelloaan. Puoli kuusi. Vaikkakin hyvin tiesi tämän tunnin kuolleeksi hetkeksi tässä korttelissa, oli hänestä kuitenkin mielenkiintoista nyt katsella ympärillensä. Kaksikymmentä vuotta oli hän harhaillut ympäri tutkimassa koko maailman yhteiskunnallisia kysymyksiä. Koko tämän ajan oli hän alati muistellut kotikaupunkinsa olevan miellyttävän ja sitäpaitsi terveellisen. Nyt näkyvä muutos oli sangen yllättävä. Hänen täytyi ehdottomasti kulkea eteenpäin ja lähemmin katsella minkälaiset muutokset olivat kohdanneet kaupunkia.
* * * * *
Ja lisäksi tuli Carter Watson'in valveilla oleva sosiaalinen ja kansallinen yhteistunto. Ollen rikas ja riippumaton oli hän kyllästynyt tuhlaamaan voimiansa kirjavan ylhäisöelämän teekutsuihin ja päivällisiin. Naisnäyttelijät, kilparatsastustilaisuudet ja senlaatuiset huvit olivat hänestä yhdentekevät. Hän suosi tieteitä, ollen suuri maailmanparantaja, vaikkakin hänen tähänastinen toimintansa pääasiallisesti oli muodostunut vakavampien aikakauslehtien avustamiseen, älykkäästi ja loistokkaasti kirjoitettuihin kirjoihin työväenluokan asemasta ja köyhäin korttelien asukkaista. Ne kaksikymmentäseitsemän kirjaa kun tähän saakka olivat julkaistut nimitettiin muunmuassa seuraavasti: "Jos Kristus tulisi New Orleans'iin", "Työssä loppuunkulunut työläinen", "Uudistuksia Berliinin työväen asunto-oloissa", "Köyhäinhoito Englannin maaseudulla", "Syrjäkaupungin asukkaat", "Uudistus ja vallankumous", "Yliopistojen kasarmijärjestelmä radikalismin pesäpaikkana" ja "Sivistyksen uranuurtajat."
* * * * *
Mutta Carter Watson ei ollut tunteiltaan sairaaloinen eikä oikullinen. Hän ei menettänyt malttiansa niissä löytämissään kurjuusoloissa joita tutki ja paljasti. Häntä ei vaivannut mikään yltiöpäinen tunteellisuus. Hänen hyvätuulinen mielensä, laaja kokemuksensa ja filosoofinen taipumuksensa pelastivat hänet siitä. Ei hän myöskään harrastanut salamanpikaisia uudistuksia. Hänen mielipiteensä mukaisesti parannettiin yhteiskuntaa vain äärettömän pitkällä ja paljon kärsivällisyyttä kysyvällä kehityksellä. Ei löytynyt minkäänlaisia oikoteitä eikä äkkinäinen uudestaan syntyminen saattanut tulla kysymykseen. Ihmiskunnan parannus tulee käydä pitkällisen tuskan ja kärsimyksen kautta niinkuin kaikki yhteiskuntaparannukset menneinäkin aikoina.
Mutta tänä kesäisenä iltapäivänä oli Carter Watson sangen utelias. Hän pysähtyi erään ravintolan edustalle; sen nimikilpi oli perin loistava ja siinä luettiin nimi "Vendôme". Ravintolaan johti kaksi sisäänkäytävää. Nähtävästi niistä toinen vei kapakkaan. Siitä ei hän välittänyt. Toinen porras oli kapea eteinen. Kun Watson oli kulkenut sen läpi seisoi hän suuressa huoneessa, mikä oli täynnä tuolien reunustamia pöytiä ja aivan tyhjänä vieraista. Hämärässä valossa näki hän pianon huoneen nurkassa. Hän päätti tulla toisen kerran katsomaan ja tarkastamaan minkälaisia ihmisiä siellä tapasi istua juomassa näissä monissa pöydissä. Nyt kulki hän kuitenkin huoneen ympäri.