"Herra tuomari, asetan vastalauseeni. Teille herra tuomari, kuuluu ratkaista mikä on totta tai valetta. Tuo todistaja on täällä lausumassa mitä todellakin on tapahtunut. Hänen henkilökohtaiset ajatuksensa asioista ja laaduista yleensä ja minusta eivät ollenkaan ole tämän jutun yhteydessä."
Tuomari kynsi päätään ja ärtyi.
"Tämä on aivan oikein", selitti tuomari. "Ihmettelen suuresti että te, herra Witberg, joka pidätte itseänne tuomarinveroisena ja olette perillä lain muodoissa, teette itsenne syypääksi tuonlaiseen laittomaan menettelyyn. Te esiinnytte kuin jokin paloviina-asianajaja. Täällä on yksinkertaisesti kysymys päällekarkaamisesta ja pahoinpitelystä. On ratkaistava kumpi löi ensimäisen iskun ja me emme välitä mielipiteistänne ja hra Watson'in henkilökohtaisesta luonteesta. No, mitä teillä on sanomista?"
Sol Witberg oli raivossaan purrut arkaa ja paisunutta huultaan ettei se olisi tuottanut kipua. Mutta hän hillitsi itsensä kertoen yksinkertaisesti, suoraan ja totuudenmukaisesti tapahtumasta.
"Herra tuomari", sanoi Watson, "pyydän, että kysytte häneltä mitä hän teki tiluksillani?"
"Hyvä. Mitä oli teillä tehtävää hra Watson'in tiluksilla?"
"En tiennyt että ne olivat hänen maitansa."
"Hän on ollut kielletyllä alueella, herra tuomari", virkkoi Watson.
"Kukaan ei saata olla näkemättä varoituskuulutuksiani."
"En nähnyt mitään kuulutuksia", sanoi Sol Witberg.
"Olen itse ne nähnyt", soimasi tuomari. "Ne pistävät hyvin silmään. Ja tahdon huomauttaa, herraseni, jos te pikkuasioissa viekastelette tulevat tärkeämmät tiedonantonne epäilyksenalaisiksi. Miksi löitte hra Watson'ia?"