Mies ei saanut puhua lausettaan loppuun, sillä nyt tuli pikentti sisään.
"Puhelin on epäkunnossa, rouva", sanoi sisääntulija. "Täytyy olla joku linjavika, koska en pääse asemalle".
"Menkää herättämään joku palveluskunnasta", käski rouva. "Lähettäkää hänet noutamaan poliisin ja tulkaa sitten tänne takaisin."
Nuo kaksi jäivät taas yksin.
"Tahdotteko olla ystävällinen ja vastata yhteen kysymykseen?" sanoi mies. "Tuo vastainen pikenttinne puhui jotakin kellosta. Olen valvonnut ylitsenne kissan tarkkuudella ettekä mitään kelloa ole soittaneet."
"Se on pöydän alla, tyhmeliini raukka. Painoin nappulaa jalallani."
"Paljon kiitoksia. Ajattelin juuri nähneeni teidän kaltaiset ennenkin ja nyt olen varma että niin onkin asian laita. Puhuin teille vilpittömästi ja täydellä luottamuksella ja koko ajan te valehtelitte minulle kun itse piru."
Nainen naurahti pilkaten.
"Mennään eteenpäin, sanokaa mitä tahdotte. Tämä on sangen mielenkiintoista."
"Olitte minulle sangen suosiollinen, olitte lauhkea ja ystävällinen ja uskottelitte olevanne hameisiin puettuna vaikkakin astelitte housuissa — ja koko ajan kosketitte jalallanne soittokellonnappulaa pöydän alla. Noniin, sehän on kerrassaan lohduttavaa. Tahdon kernaammin olla köyhä Hughie Luke kymmenvuotisine rangaistustöineen kuin kulkea teidän vaatteissanne. Helvetti on täynnä teidänlaisia naisia".