— No, et sinä varmaankaan tee totta uhkauksestasi, sanoi Erik lepytellen. Minä luin eilen sinun kirjeesi, se kai oli tarkoituksena, koska olit jättänyt sen auki.
Neiti Hanna käänsi häntä kohti niin ankarat ja vakavat kasvot, että
Erik heti johtui ajattelemaan isää.
— Minä matkustan aivan varmaan, sitäkin varmemmin, kuin minä jo olen lähettänyt kirjeen.
— Rakas Hanna, nyt sinä olet toiminut liian hätäisesti. Sinä peljästyit sitä kirjavaa tätiä, mutta etkö nähnyt, että muutkin…
— Ei, Erik, tiedäthän, että minulla on omat periaatteeni, että…
— Niin, jos näytät tuota muotoa ja vedät esiin periaatteesi, niin minä antaudun heti paikalla.
— Niin, ja Martinov oli samaa mieltä kuin minäkin, hänen olisi kuitenkin…
— Martinov, keskeytti Erik kiihkeästi ja epäilevästi. Neuvoiko hän sinua olemaan menemättä sinne, itse hän kuitenkin käy siellä, olen minä huomannut.
— Ei hän kieltänyt, ei, sitä hän ei juuri tehnyt, mutta antoi minulle sellaisen vastauksen, joka ei salli minun tehdä toisin. Muuten nyt jo alkaa ollakin aika lähteä asemalle. Kaikki on selvillä ja vaunut valjaissa.
Erik käsitti, että tässä nyt ei ollut muuta neuvoa kuin lähteä matkaan. Sisarukset sanoivat toisillensa hellät jäähyväset, ja Erik lupasi olla noin kuukauden päästä tai niillä paikoin kotona Suomessa.