— Paras on sinun tutustua kerrassaan koko perheesen, sanoi Martinov omituisella äänellä. Pysäytä, huusi hän kuskille, ja vaunut pysähtyivät kadulle oven eteen, josta voitiin tältä puolen päästä sivurakennukseen.
Herrat laskeutuivat vaunuista ja astuivat jälleen samaan kartanoon. Esihuoneesta vei heidät vanha, kaljupää, venäläiseen pukuun puettu palvelija suoraa päätä suureen makuuhuoneesen, joka oli aikoinaan ollut todella komea huone, sisustettu, kuten Ludvig XV:nen aikaan oli ollut tavallista, sekä makuu- että vastaanottohuoneeksi. Lattiata vähän korkeammalla lavalla pitkän seinän vieressä oli mahtavan suuri sänky, päällä katos ja edessä verhot vihreästä silkistä. Sängyn jalkopäässä seisoi miellyttämättömin kaikista Venuksen kuvapatsaista, Venus kallipygos, muuten kyllä oivallinen veistos moitteettoman valkoisesta marmorista. Irstaita kuvia markiisi de Sade'n teoksesta "Juliette ou les bonheurs du vice" oli vaskipiirroksina seinäin koristuksena. Niiden vastapäätä ja varsin niiden vertaisena näkyi mestarillinen vaskikuva Amor ja Psyke-sadusta. Näissä koristuksissa ei ollut kansansadun runoutta, ei uusplatonilaisten filosofiaa, ei orfeolaisten tuskaista vertauskuvallisuutta, eipä edes Juvenaliin repaleitakaan eikä Lukianon kömpelöä verhoa, vaan ne olivat aivan alastonta ja paljasta, inhottavaa mässäystä alusta loppuun. Kauimpana eräässä nurkassa riippui pyhän kuva, edessä lamppu. Muuten haisi huone hajuvesiltä, jodoformilta ja pyhältä savulta.
Horn tuskin ehti huomata, millaiseen Astarten temppeliin hän nyt oli joutunut, kuin perältä ovet aukesivat ja Nikolai Konstantinovitsh, istuen suuressa Voltairen tuolissa, työnnettiin sisään. Halvaantuneena lantioista alas päin oli kenraali vanhus jo kaksi vuotta istunut tässä pyörätuolissaan, yllänsä turkkisisuksinen yöviitta paksusta Bokharan silkistä. Hänen kasvonsa olivat pronssin väriset, silmäin valkoiset aivan keltaiset ja terät väsyneet sairaudesta ja vuosista. Kun hänellä ei ollut aivoissaan eikä sydämmessään mitään, millä olisi kunniallisesti voinut täyttää elämänsä tyhjyyttä, vilkastutti hän yksinäisyyttänsä häpeällisillä unelmilla ja ne olivat painaneet leimansa hänen kasvoihinsa. Piirteet, jotka ennen muinoin olivat olleet kauniit, olivat nyt aivan veltostuneet. Kasvot olivat sienimäiset ja sileät.
Martinov esitteli Hornin kenraalille.
— Terve tuloa, herra översti, terve tuloa, hyvät herrat, sanoi Nikolai Konstantinovitsh kummallisella äänellä, jota hänen näytti olevan vaikea hillitä, sillä välistä yleni se huiluääneksi, välistä taas kärisi aivan alhaalla; välistä sitä tuskin kuului ja seuraavana silmänräpäyksenä se aivan aiheettomasti kirkui niin korkealla kuin suinkin mahdollista.
Hän katsoi Hornin hoikkaa, voimakasta olentoa.
— Ah mikä ylevä ryhti, hyvä översti, mikä moitteeton vartalo, olen ihastuksissani teidän näkemisestä, aivan ihastuksissani, te markiisi Varosydän ja hän levitti molemmat kätensä.
Horn tervehti häntä ja huomasi nyt, että vanhuksella kaikessa ramuudessaan oli samat hirvittävät julmuuden piirteet, vaikka melkoisesti haihtuneena ja lievenneenä, kuin hän äsken oli huomannut tuolla salissa kantaisän kasvoissa.
Nikolai Konstantinovitsh piti kevyttä ja vapaata, irstasta keskustelua, puhuttiinpa mistä aineesta hyvänsä. Aina palasi hän siihen, joka näytti täyttävän kaikki hänen aivojensa solut, siihen ainoaan, jonka hänen muistonsa ja mielikuvituksensa olivat säilyttäneet kirjavasta ja myrskyisestä entisyydestä. Hän puhui mieluisimmin ranskaa, laususkeli puheenparsia ja juttuja Crebillonin, de Saden ja muiden pornografian klassikoiden teoksista, näytteli kuvilla kaunistettua korupainosta ritari de Faublasin muistelmista ja oli aivan peittelemättä iloissaan siitä, että Horn hämmästyi ja kummastui tämän kirjaston aarteita, joka isännän mielestä ei ollut vähääkään kaksimielinen. Hänen nauraessaan nousi hänen ylähuulensa ikään kuin jonkin salaisen koneen voimasta ylös, niin että hänen lahot hampaansa paljastuivat.
— Mutta Jean — se oli kammaripalvelijan nimi — Jean, huusi ruhtinas, Jean, tarjoa Constantia viiniä ja sikareja, vai oletko sinä, kellarien nuuskija, juonut kaikki…