— Martinov, minä olen pitänyt sinua ystävänä ja olen kohdellut sinua kuin ystävää ainakin, no niin, mitä tämä kaikki merkitsee? Miksi sinä tahdoit, että minun piti tuon kurjan ukon suusta kuulla se nimi, jota minä pidin niin suuressa arvossa?
Martinov yritti kääntämään leikiksi koko asiaa, mutta Horn kiivastui.
— Vastatkaa minulle, överstiluutnantti, ja lopettakaa leikinlaskunne; ettekö huomaa, että se nyt on sopimatonta?
— Erik Aleksandrovitsh, sanoi Martinov, tukehtuvalla äänellä, nyt olemme puistossa; jos tahdotte saada suoran vastauksen kysymykseenne, niin nouskaamme pois vaunuista ja kävelkäämme hetkinen. Minä sanon teille kaikki, teen tunnustukseni ja ilmaisen suruni.
Vaunut pysäytettiin ja ystävykset astuivat puistoon mihin sattui, molemmat aivan vaiti koko ajan. Saavuttuaan lammikon luo, joka nyt heijasti taivaan tähtijoukkoa ja kuun kirkasta sirppiä, kävi Horn istumaan ja sanoi:
— Ehkä sinua nyt miellyttää alkaa.
Juuri Martinovin alkaessa tunnustustansa viritti satakieli rantaraidoissa kauniin lempilaulunsa. Martinov huokasi.
— Sinä kysyt: miksi? No niin, minä vastaan sinulle. Sen tähden, että minä olen onneton, että minä olen jo kaksi vuotta toivottomasti rakastanut Helena Nikolajevnaa, rakastanut sillä tavoin, kuin rakastetaan päästyä minun ikääni, jolloin ei ole aikaa enää päivääkään kadottaa turhaan, enkä kuitenkaan voi voittaa, tunnen voimattomuuteni kaiken sen nuoruuden rinnalla, joka ympäröitsee häntä.
— Rakastatko sinä Helena Nikolajevnaa! sanoi Horn liikutettuna. Ja senkö tähden … minä en ymmärrä sinua Dimitri Semenovitsh.
— Voi, pitäisihän olla varsin helppo ymmärtää tällaista asiaa. Sano sitä mustasukkaisuudeksi, niin kyllä ymmärrät. Seitsemän vuotta olen minä vieraillut siinä talossa. Kuin Helena palasi kotiinsa kaksi vuotta sitte, olen siitä asti käynyt siellä hyvin uutteraan. Minä olen lakkaamatta nähnyt tätä olentoa, joka samalla kertaa on rakastettava lapsi ja täysin varttunut vaimo, ja minä olen rakastanut häntä, sen kyllä voit käsittää. Onnettomuudeksi minä en kuitenkaan ole ainoa. Jok'ainoa nuori vänrikki ja luutnantti, kaikki koko rykmentistä ovat mielistelleet häntä. Näithän itse tänään Petrovin. Minä olen luulevaisesti vartioinut aarrettani. Jos kukaan heistä lämpeni tahi tuli, kuten minusta näytti, vaaralliseksi minulle, silloin minä tein hänelle samoin kuin nyt sinulle. Minä näytin heille tämän kuvan nurean puolen.