Hän kävi istumaan sohvaan kantaisän Stålsköld Hornin muotokuvan alle. Vastapäätä oli Bredan runsaasti värittämä kuva kolmannesta Kustaasta, joka näytti punakkana ja vihastuneena katselevan suosikkinsa pojan poikaa. Hitaasti mursi hän kirjeensä auki ja luki:
"Rakas isä:
Sinä olet monessa viime kirjeessäsi sanonut hartaan toivosi olevan nähdä minut pian jälleen kotimaassani ja vähitellen jo olevan ajan minun oppia tuntemaan Haapakoski, ruveta Suomen palvelukseen ja voimaini mukaan hyödyttää maatani.
No hyvä, niin kauan, kuin kuuluin kenttäarmeijaan, en voinut täyttää toivoasi; mutta nyt olen päättänyt erota palveluksesta ja olen jo jättänyt eron hakemukseni. Viikkokauden kuluttua olen Suomessa. Nyt puhun sinulle aivan suoraan. Ei se yksistään sinun toiveesi ole, joka tuo minut jälleen isänmaahan. Minä nain tänään tosin köyhän, mutta nuoren ja lumoavan naisen, Helena Nikolajevna Chamitovin, meidän entisen rykmentinpäällikkömme tyttären. Arvattavasti on Hanna jo maininnut sinulle hänen nimensä. Jos hän ehkä lienee puhunut Helenasta jotakin epäedullista, niin pyydän minä sinua olemaan vakuutettu, että minä olen hankkinut varmimpia tietoja siitä, että hänen persoonassansa ei ole mitään moitetta. Muuten saat itse ensi viikolla vakautua siitä, että sanani ovat oikeat. Silloin minä suullisesti myös kerron sinulle kaikki ne omituiset asianhaarat, jotka saattoivat minut tekemään tämän sinun mielestäsi ehkä liian pikaisen päätöksen. Toivoen, että en ole menettänyt sinun luottamustasi ja että tulevaisuus on näyttävä minun vaalini onnelliseksi, olen sinun kuuliainen poikasi
Erik."
— Hm, sanoi vanhus, rummutti pöytää ja katsoi miettivästi eteensä. Kirjeessä ei ole oikeastaan mitään selitystä ollenkaan, ainoastaan rakastuneen miehen vakuutus. Voi sitä nuoruutta, sitä nuoruutta! Mutta mikä on tehty, se on tehty. Nyt pitää ottaa suurin mahdollinen hyöty tästä ehkä itsessään huonosta asiasta. Ja vanhus, ainiaan jäntevä ja voimakas, ainiaan valmis ryhtymään itse toimiin ja ainiaan tarkka huomaamaan elämän tosipuolet, alkoi perinpohjaisesti uudestaan tarkastaa suunnitelmaansa, jonka oli aikaa sitte tehnyt poikansa tulevaisuuden varalle ja hänen sijoittamisekseen Suomen palvelukseen.
Ensin hän kuitenkin lähetti sanan tyttärellensä, että hänen ei tarvinnut odottaa häntä päivälliselle. Sitte alkoi hän astuskella edes takaisin huoneessa.
Päivällishetki ja keskipäivän kuumuus olivat jo ohitse, kuin hän lakkasi astumasta; nyt oli hänen suunnitelmansa valmis, kaikin puolin punnittu ja kypsynyt. Hän otti esiin paperia ja kynän ja kirjoitti kolme kirjettä. Kuin ne olivat valmiit, kutsui hän tyttärensä, ilmoittaakseen hänelle aikeensa.
Neiti Hanna tuli sisään hiljaisempana ja vakavampana tavallistansa.
— Käy istumaan, rakas lapseni, sinä et näytä olevan tyytyväinen tähän naimiseen. No en minä sano siitä mitään; mutta toivokaamme kaikissa tapauksissa, että se luonnistuu paremmin, kuin me molemmat nyt ajattelemme ja luulemme.