"Minä kuulen koiran haukuntaa etäältä, hyvin etäältä", sanoi tatarilainen. "Ei, se on linnun ääntä, merilinnun; allit huutelevat jään reunalla, me olemme ajaneet ulos Laatokalle kohti aukeata merta." Nyt kuului ihan selvästi allien soinnukas, tarmokas ääni.

Bitshok heittäytyi alas ja kuunteli, korva jäätä vasten. "Ganginjeva on oikeassa, minä kuulen selvään, miten jää narisee ja aallot jyskyttävät; meidän olisi pitänyt noudattaa tatarilaisen neuvoa. Jumala meitä armahtakoon!" Samassa halkesi jäähän vana paukahtaen kuin pyssy ja selvään kuului, miten se halkeama kiristen ja paukahdellen eteni kuin nuoli maata kohti.

"Sinne päin, sinne päin!" sanoi Hanhineva, "siellä on maa. Vapahtajamme
Jesuksen Kristuksen nimessä kääntykäämme nyt heti!"

Käännyttiin, mutta turhaan; tietä ei enää löytynyt. Lumipyry kiihtyi, jääpuikot tulivat teräviksi ja koviksi, myrsky ulvoi, jää paukkoi ja pakkanen, hirvittävä pakkanen laskeutui Pohjolasta kaikkine kipuinensa matkustajain päälle, joilla ei edes ollut kylliksi vaatteitakaan, niitä kestääksensä, kaikkein vähimmin tatarilaisella, jonka pitkä viitta oli ohuesta kankaasta, ja Hanhinevalla, joka aikoi ostaa vaatteita Pietarista. Vilusta väristen riisuttiin hevoset valjaista, käännettiin reet syrjälleen tuulta vasten ja asetuttiin niiden siimekseen, vaikka sekään ei paljon auttanut, kun reet olivat harvat. Myrsky oli vähän ennen temmannut pois kaksi lammasnahkavällyä, jotka olivat suunnattomien yölepakkojen tavalla räpytellen lähteneet lentämään pitkin jäätä. Nyt myrsky poimi rekien raoista pois heinät korsi korrelta. Hevosista ei tarvinnut olla huolissaan; vaikka ihan vapaina, ne eivät edes yrittäneetkään karkaamaan, vaan asettuivat yhteen ryhmään, päät kiinni toisiinsa, siten saaden toinen toisestaan suojaa sekä pakkasta että lumipyryä vastaan; silloin tällöin tunkeutui joku taimmainen sisemmäksi ryhmään. Tatarilaista ja Hanhinevaa paleli hirveästi. Välistä he hypähtivät ylös ja juoksivat tämän tilapäisen leirin ympäri, pysyäkseen lämpöisinä, ja väsyttyään asettuivat taas hyvin kiinni toisiinsa reen suojaan ja käärivät ympärilleen niinimaton, jota myrsky ei ollut heiltä riistänyt. Kohtapa liike ei enää riittänyt pitämään notkeina heidän kangistuvia jäseniään; he väsyivät ennen, kuin ehtivät lämmitä. Tobias ja Ivan koettivat hieromalla pitää heitä hengissä, mutta jäätävän pakkasen tähden ei sekään kauan ollut mahdollinen, kun heidän kätensä kylmettyivät niin, että niitä alkoi kirveliä. Kuin Bitshok tatarilaisen ja Hanhinevan änkyttävästä, tavoittelevasta puheesta huomasi, että he eivät enää kauemmin jaksaneet kärsiä, koetti hän tarjota heille pullosta viinaa, jota hän ja Tobias olivat säästävästi ja varovasti nauttineet. Turha tarjous, sillä Malakias Hanhineva sanoi yksinkertaisesti ja luottavasti: "Minä olen kristitty eli, kuten maailma sanoo, hihhuli; minulla on suuri seurakunta, jonka Herra armossaan on minun opetusteni ja rukousteni kautta auttanut pois viinan kirouksesta; ei kenenkään pidä sanoa, että Malakias Hanhineva on kuolemassa pettänyt, mitä on opettanut elämässä; jos Herra tahtoo ottaa minun henkeni, niin minä olen valmis menemään hänen autuuteensa."

Tatarilainen Kuffein Holam vitkasteli, otti sitte pullon, mutta: "ei", sanoi hän, "kuolema on jo purrut hampaansa kiinni minun sydämmeeni. Kuffein Holam on suuri syntinen, kristittyjen viina on usein saanut minut rikkomaan profeetan käskyjä, mutta jos Monkir ja Nekir, kuoleman ja tuomion enkelit, tulevat tänä yönä, niin heidän ei tarvitse tuntea minun henkeni lähtevän ruumiistani saastaiselta haisevana. Asrael, paratiisin vartia, ei suinkaan kiellä minua pääsemästä sen iloihin. Jumala on suuri ja Muhammed on hänen profeettansa!"

Bitshok teki ristinmerkin. "Herra kaikkiarmias, armon jakaja, armahda meitä!" Ja Tobias, kenenkä puoleen hän olisi kääntynyt näinä tuskan hetkinä, hän, joka oli hyljännyt kaikki, mitä kerran oli elänyt ja liikkunut hänessä. Hän istui synkkänä, uhkamielisenä vaiti ja katsoi kumppaneihinsa. Kuten Belsazar näki "mene tekel'insä" kuninkaallisen asuntonsa seinällä, niin Tobiaskin näki edessään syntisen elämänsä leimuavilla kirjaimilla kirjoitettuna. Hän muisti joka vikansa, joka syntinsä, muisti laiminlyödyn rippikouluaikansa, suloiset liikutukset, joita kerran oli kuohunut hänen mielessään, ja hengellisen uupumuksen ja unen, joka sitte oli vaivuttanut hänen sielunsa niin syvälle, että tuo muhamettilainen oli paljon korkeammalla häntä. Hän muisti Adam Pihlhjertan opetukset, hihhulien rukous- ja veisuukokoukset, ja mitä hänestä nyt oli tullut, hevoshuijari, joka joi köyhäin talonpoikain kanssa, voidakseen sitte pettää heitä kaupoissa.

Tatarilainen laskeutui polvilleen, pani kätensä ryntäilleen ristiin, laski karvalakkinsa viereensä, kumarsi paljasta päätään alas jäähän saakka ja Allahin ja Muhammedin nimet nousivat kangistuneilta huulilta hartaassa rukouksessa talviyön kovassa pakkasessa lumimyrskyn kohisevilla siivillä Jumalan, ainoan ja laupiaan Jumalan taivaasen. Lopetettuaan rukouksensa pani Kuffein lakin päähänsä, ryömi Bitshokin luo, otti häntä kädestä ja sanoi: "kiitos, Ivan, sinä olit hyvä isäntä." Hän laskeutui pitkäkseen jäälle, veti niinimaton yllensä ja nukkui ijankaikkiseen lepoon. Kuollessaan uneksi hän ihanasta keväästä, sinitaivaasta ja miljoonista kukista äärettömillä aroilla bashkiirein maassa, kotimaassansa, ja sitte nousi hänen uupuva sielunsa maan keväimistä taivaan alati kukoistavaan kesään ja Asrael vei hänen vapautuneen henkensä paratiisin iloihin, jossa taivaan sulottaret kuivasivat hänen jäätyneet kyyneleensä ja lämmittivät hänen sielunsa uuteen ijankaikkiseen eloon autuaassa yhteydessä kaikkein oikeauskoisten ja heidän profeettansa kanssa.

Kuin tatarilainen oli lopettanut rukouksensa ja kiittänyt isäntäänsä, kuului heikko, sammuva ääni yön pimeydessä; Hanhineva se kankealla, sopertavalla kielellä veisasi virttä. Silloin tällöin myrskyn kohinan seasta kuulivat Tobias ja Bitshok hihhulin puoleksi puhumalla, puoleksi veisaamalla sanelevan:

Mä että täältä erkanen,
Sen katson voitokseni,
Sill' ilon Jesus ijäisen
Suot luonas sielulleni.

Mä pääsen tyyneen rantahan
Myrskyistä, jotka pauhaa,
Kiusauksista maailman
Saan ijäks kaikeks rauhaa.