Karl Aleksander hymyilee ja kumartaa. Nainen punastuu korvia myöten.
Vähentääkseen kiusallisuutta sanoo Karl Aleksander:
"Minä ymmärrän ruotsia hyvin hyvästi, vaikka puhun sitä hyvin kehnosti".
Silloin ryntää järeämpi tykistö esiin, vanha nainen esittää itsensä, kauppaneuvoksen rouva Sjöholm Porista ja tyttärensä Gertrud. Karl Aleksander antaa nimikorttinsa, ja yleisen puhelun ja sorinan vallitessa alkusoittoa odottaessa alkaa rouva Sjöholm vilkkaan keskustelun. Karl Aleksander saa tietää, että Gertrud on kasvatettu Lausannessa, että hän on käynyt kaksi vuotta Pariisin musiikkiopistossa, jossa hän on harjoittanut opintoja itse Ambroise Thomasin johdolla.
Karl Aleksander yrittää vastaamaan ruotsiksi, mutta se käy hyvin kankeasti. "Eikö neiti puhu venäjää?" kysyy hän.
"E-en", vastaa neiti varmasti ja vakuutuksella, "sitä minä en puhu".
"Niin mutta neidin pitäisi oppia. Ajatelkaas, jos te joutuisitte naimisiin venäläisen upseerin kanssa", sanoo hän hänen varman äänensä kiusoittamana.
Silloin tuli neiti vakavaksi. "Minä naimisiin venäläisen upseerin kanssa, mitä luulisitte tuttavieni sanovan…"
Silloin koputtaa soitonjohtaja, sorina vaikenee, uvertyyri alkaa, se on
Carmen.
Neiti on hyvin perehtynyt musiikkiin, hän tuntee joka nuotin oopperassa. "Tämä, näettekö, on ranskalainen, oikea ranskalainen korukappale, terävä ja sievä, tuo on espanjalainen, andalusialaisine taruineen araapialaisten historiasta. Sovitus on tässä, samoin kuin muutamissa muissakin paikoissa oopperaa wagnerilaista, näettekös, Bizet on, lähinnä Berlioz'ta ainoa kaikkialla yleinen, ainoa yleismaailmallinen Ranskassa, sentähden pidetäänkin häntä niin paljoa suuremmassa arvossa ulkomailla…" Karl Aleksander kuuntelee mielihyvällä hänen matala- ja suloäänisiä sanojaan, ja samalla hän nauttii soitosta, nauttii niin, että hän tuntee kylmiä väreitä ruumiissaan ja hänen silmänsä kyyneltyvät. Mutta Carmen itse ei ole tyytyväinen, hän saa kyllä esiin pirullisuuden luonteessa, mutta ei viehättäväisyyttä, Miehelän hempeys muuttuu jokapäiväiseksi, herkkätuntoisuudeksi, sehän kyllä on osittain Bizet'n oma syy.
Sellaista tyttöä ei hän ollut koskaan tavannut Venäjällä. Hänelle hän oli täydellinen uutuus, ikäänkuin harvinaisen kasvin kukka, ei ulkomaalaisen, vaan semmoisen joka on kasvanut jossain korkealla raittiissa ja viileässä vuoriseudussa, kesäisen valon ja keskiyön auringon loisteessa ja vanamon sekä havumetsän tuoksussa. Karl Aleksanderia huvittaa todella ensi kerran soitannollinen kappale.