Väliajalla tarjoaa rouva Sjöholm, joka on antelijaita maalaisrouvia, teetä. Gertrud ohjaa Karl Aleksanderia häikäilemättä ensimäisen rivin lämpiöön. Karl Aleksanderin mieli on sekä liikutettu että lämmin. Hän huomaakin hänet ei ainoastaan alkuperäiseksi, vaan myöskin suuressa määrin miellyttäväksi. Veri on vettä sakeampaa, tuumii hän.
Teetä juodessa sanoo Gertrud: "Teidän, herra eversti, pitäisi tulla takaisin Suomeen. Kuinka voi, kun on suomalainen, unohtaa kielensä ja maansa, ja elää vuosikausia vieraassa maassa?"
"Niin", sanoo rouva Sjöholm, "nyt juuri on hyvä paikka avoinna, tullilaitoksen päätirehtööri on vasta kuollut. Siihen paikkaan teidän tulisi hakea".
"Ken tiesi", sanoo hän ajatuksissaan ja katsoo lämpimästi neiti
Gertrudiin, joka seisoo hänen rinnallaan.
Kun ooppera on lopussa, tarjoo kauppaneuvoksen rouva Karl
Aleksanderille paikan vaunuissaan, lähdetään ravintolaan illalliselle.
Pietarissa on ainoastaan viidennen ja kuudennen luokan kahviloita.
Neiti Gertrud, joka on oleskellut Tukholmassa ja Pariisissa, pitää
kaikkea jotenkin kohtalaisena, Helsinkiinkin verrattuna.
"Tarkoitatteko totta sanoessanne, että tässä, tai ylipäänsä missään suhteessa Helsinki on edellä Pietarista?" kysyy Karl Aleksander kummissaan.
"Arvelematta", sanoo neiti hämmästyttävällä varmuudella, ja hän alkaa arvostella oikein murhaavasti Pietarin katuja, ajureita, puistoja y.m.
Karl Aleksander, jonka mielestä Pietari on maailman keskipiste, kuuntelee epäilevällä hyväntahtoisuudella ja ajattelee Karttulaa ja täti Sandraa talikynttilöineen… Toiselta puolen taas, viisaan ja maailmaa-kokeneen tytön täytynee kumminkin jossain määrin osata arvostella sitä seikkaa. Erotaan monikertaisilla vakuutuksilla hauskasta illasta. Karl Aleksander lähtee asuntoonsa. Nyt hän on päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen.
* * * * *
Seuraavana päivänä on hän hyvissä ajoissa täydessä juhlapuvussa, nyt tarkoittaa hänen käyntinsä Suomen ministerivaltiosihteeriä. Ijäkäs kreivi ottaa hänet vastaan vanhanaikuisella ylenpalttisella ja loistavalla kohteliaisuudella. Suurissa, pulleoissa loistavissa silmissä näkee Karl Aleksander mitä suopeinta hyväntahtoisuutta. Hän tuntee Karl Aleksanderin nimen, hänen menestyksensä, hän on iloinen nähdessään kansalaisen, "kansalaisemme", joka on niin kauniilla tavalla saavuttanut kunniaa Suomen nimelle. Karl Aleksander esittää asiansa, kysyy, onko hänellä mitään toivoa tulla huomioon otetuksi tullipäällikön paikkaa täytettäessä.