— Katsokaa, sanoi hän, olen aikonut ostaa vähän maata nyt, kun hinnat ovat halvat, ja tahtoisin sentähden — — —
— Niin, tietysti, herra Schönfeld — ja nuori Blume kääntyi ensimmäisen konttorimiehensä puoleen, — laske selville Veikkoliinin saatava.
Veikkoliini otti esille kuluneen muistiinpanokirjansa.
— Se on 7,800 markkaa, sanoi hän vitkaan, pannen korkoa summalle.
— Niin, se käy yhteen, sanoi konttorinpäällikkö. Rahat ovat kyllä pantuina liikkeeseemme ilman irtisanomisaikaa, mutta eihän suinkaan Veikkoliini niitä heti tarvitse?
— Kyllähän minä ne tarvitsisin niin pian kuin mahdollista.
— No niin, siinä tapauksessa maksetaan ne teille kahden kuukauden perästä, sanoi herra Schönfeld päättäväisesti.
Veikkoliini näytti arvelevaiselta ja silitti taas leukaansa monta kertaa. Hän oli nähtävästi kahdella päällä.
— Vai niin, kahden kuukauden perästä siis. Maksetaanko rahat
Suikkilan sahalla, vai kuinka?
— Tietysti Suikkilan sahalla, tahi missä vain tahdotte. Ja Blume laski molemmat miehet menemään jotenkin jyrkästi hirsienostelijan mielestä.