Hinausvene vihelsi. Pielisen kanavan sulku avasi mustan, mahtavan kitansa ja nielaisi hämärään pimeyteensä sekä Vellamon että sen hinaajan. Nyt nousi vedenpinta tuossa mustassa syvyydessä. Sulun ovet avattiin, ja höyryvene oli jälleen vapaa.
Joensuussa oli Veikkoliiniä odottamassa sähkösanoma, joka peräytti aiotun metsäkaupan. Hän tuli iloiselle mielelle, sillä tämä helpotti suuresti hänen omia tuumiansa.
Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa pitkin kanavoitettua jokea,
kolkkojen vesiperäisten nevojen ja autioiden hietakankaitten välillä.
Kun yö saavutti, loikoi proomu ankkurissa syvässä lahdessa korkeain
Kolinvuorien jyrkkien haaraketten välillä.
Oli tultu mahtavalle Pielisjärvelle, joka seuraten harjujen suuntaa luoteesta kaakkoon levittää vesipintaansa kymmenen peninkulman pituuteen. Ankara länsimyrsky vinkui ja raivosi ylhäällä ilmassa, mutta vedenpinta oli verraten tyyni. Matkustajat höyrysivät näet eteenpäin niitten valtavien vuorien ja harjujen suojassa, jotka kohoavat järven länsipuolella jopa kahdeksansadan viidenkymmenen jalan korkeuteen vedenpinnasta. Vasta silloin, kun oli sivuttu Marttilan niemeke, alettiin tuntea Pielisjärven huikentelevaa vettä, sillä tähän päättyivät harjut. Ja nyt, nyt nuokkui ja survoi proomu, kuten lastu vedellä. Ja kuitenkin, sanoi Matti, ei tämä ole mitään verrattuna siihen, kun myrsky tulee pohjasta tahi etelästä puuskuen pitkin koko pitkää järveä saarien ja rannan harjujen välitse. Jumal'armahtakoon sitä lauttaajaa, joka silloin ei suojaan sopivaan paikkaan ehdi. Myrsky repii hänen lauttansa rikki ja hän itse musertuu pirstaleitten välille.
IV.
Seuraavana päivänä, eräänä pimeänä syksypäivänä, myrskyn vielä vinkuessa ja sateen vihaisena iskiessä kastarin pieniä ikkunoita, tulivat matkustajat myöhään illalla porille. Oli vaarallista kulkua tämä, sillä väylä ei ollut viitattuna, mutta Matin paikantunto auttoi häntä saarilla ja luodoilla palavien tulien avulla löytämään tietä; hän sai nyt olla höyryaluksen oppaana.
Näitä tulia, jotka valaisivat heidän tietänsä, polttivat kalastajat. Syksymyöhällä, kun myrsky vyöryy, kun luonto vanhana, väsyneenä kuolemantautia sairastaa, silloin herää rakkaudenvietti muikussa, Pielisjärven aarteessa, silloin se viettyy kutemaan raskaissa harmaissa aalloissa vaahtovien rantojen likellä. Ja silloin jättävät kalastajat kotinsa maatakseen vuorokausittain tuolla ulkona autioilla saarilla ja luodoilla, laskeakseen pyydyksiänsä ja suolatakseen saaliistaan. Näitten tulien avulla päästiin saarien, luotojen ja karien välitse perille kylän satamapaikkaan.
Kiiskilän kylä sijaitsee joen varrella, joka Suomen rajan takana olevasta järvestä lampien ja soitten läpi pyrkii Pielisjärveen. Pantuaan proomun ankkuriin joen suuhun ja tarkoin lukittuaan kastarin oven, astui Matti maalle. Tyytyväisyyttä ilmaiseva hymy levisi hänen leveille uskollisille kasvoillensa hänen ajatellessaan, että hän nyt, oltuaan poissa koko pitkän kuukauden, saisi jälleen nähdä kotinsa ja omaisensa.
Äänetönnä meni hän Veikkoliinin kanssa keskievariin, hankki tälle asunnon ja pestasi jotenkin renttumaisen näköisen mieshenkilön, Iisakki Hultilan, joka yksin tylsänä istui tyhjässä huoneessa kaljahaarikan ääressä, seuraavana päivänä saattamaan metsänostajaa Kiiskilän metsään. Sitte sanottiin toisilleen hyvästi pariksi päiväksi, jonka ajan kuluttua Matti saisi tiedot metsästään ja sen hinnasta.
Herätessään varhain seuraavana aamuna, katsoi Veikkoliini ulos keskievarin pienistä akkunoista. Hän oli ennen ollut näillä seuduilla, mutta silloin toisissa asioissa ja ajatuksissa. Nyt kääntyi hänen tähystelevä silmänsä ensin metsään. Tuolla se seisoi kauimpana taivaanrannalla, kuten avaran ja valoisan taulun loistava, siintävä kehys. Avara oli taulu, sillä keskievari sijaitsi ylhäällä Lieksavaaran viimeisellä mäenkunnaalla Pielisjärven rannalla, ja valoisa se oli, sillä rajuilma oli tauonnut ja syksyinen aurinko vielä kerran noussut taivaalle säteilevän kirkkaana, niinkuin ei sumua eikä pilviä milloinkaan olisi ollut.