Kaikki Veikkoliinin esitykset ja lupaukset Trastille olivat kuitenkin turhat.
— Sotamies ei jätä toveriansa milloinkaan pulaan, oli hänen säännönmukainen vastauksensa kaikkiin Veikkoliinin loistaviin tarjouksiin. Matti ja minä olemme vanhoja tovereita, hän tarvitsee minua nyt, oli kaikki, mitä Veikkoliini sai vastaukseksi.
Aamiaisenaika oli jo kumminkin aikoja sitten mennyt ohi; ei Hultilaa eikä todistajaa vieläkään kuulunut. Veikkoliini oli kuin kuumilla kivillä. Kunhan ei vaan jotain tapahtuisi ja koko asia raukeaisi taaskin. Hänen levottomuuttaan lisäsi vielä keskievarin yhtämittainen vaatiminen, että vieraiden piti mennä pois. Puolen tunnin kuluttua kokoontuu köyhäinhoidon johtokunta, johon kuuluu pappi ja siltavouti. Ja sitä ennen pitäisi kaupan olla päätetty; muutoin voisivat molemmat, siltavouti ja kirkkoherra sekaantua asiaan, ja kirkkoherran kanssa ei ollut leikittelemistä. Jumala tiesi miten vielä koko oston käyneekään.
Ja taaskin tuli keskievari muistuttamaan, että toimitus alkaa kohta.
Näitä kolmea vierasta ei ollutkaan niin helppo lähettää pois. Jaakko Trast ja Matti olivat tulleet keskievariin liikutettuina ja iloisella tuulella ja siitä asti nauttineet Veikkoliinin laskuun koko joukon olutta ja rommia. Nyt istuivat he penkillä ja istuivat lujina. Etenkin jättiläiskokoinen Matti näytti olevan oikein kiinnikasvettuneena. Hän piti nyrkkinsä, raskaat kuin paljat, pöydällä. Kun hän tahtoi vahvistaa puhettaan, löi hän pöydän honkalautaan niin että haarikat ja kipat tanssivat ja hyppivät. Räätäliukko ja hänen muorinsa, jotka pitivät keskievaria, hypähtivät pelosta joka lyönniltä.
Paitsi kestikievarin isäntää ja emäntää sekä mainittua kolmea vierasta istui loitompana takan vierellä valko-ihoinen poika, jolla oli kaksi niin suurta, pyöreätä ja kirkasta silmää, että jokaisen täytyi hänet huomata. Hän kuunteli erinomaisen ahmivalla halulla vieraiden koko joukon liioiteltua keskustelua sodasta ja urostöistä, metsistä ja metsänostoista, kävelymatkoista ja metsästyksistä suurissa erämaissa, tukkilautoista kovasti virtaavissa jokiloissa ja kuohuvissa koskissa, aavoilla selillä myrskyssä, sumussa ja tyynessä; metsänostoista, joilla tuhansia ja monia tuhansia markkoja oli ansaittu; metsän ostajista, jotka olivat alkaneet uransa köyhinä kuin lappalainen ja nyt elelivät Helsingissä kauppaneuvoksina, kassakaapit täynnä.
Keskievaria ei näyttänyt ollenkaan miellyttävän että poika kuunteli keskustelua. Aika-ajoin torui hän poikaa ja lähetti hänet ulos milloin millekin asialle. Näytti siltä, kuin hän ei olisi tahtonut näyttää poikaa kenellekään.
Kello oli jo lähes kaksitoista, Hultila ei tullut. Veikkoliini ei voinut nyt enää hillitä itseänsä, vaan nousi istualtaan ja läksi etsimään luotettavaa kirjuria. Keskievari ja hänen vaimonsa tulivat yhä levottomammiksi. Trast oli äsken jutellut jättiläiselle kertomuksen, miten hän oli peijannut erään turkkilaisen etuvartijan Pinskin vuorella Bulgariassa, kun keskievari-räätäli tuli jättiläisen luo, asetti Matin lakin hänen viereensä ja liehakkaasti ja mairittelevasti hymyillen kehoitti häntä ajattelemaan vaimoansa ja lapsiansa, sillä päivällisaika oli jo aikoja sitten tullut.
Vahva Matti ei antanut itseänsä häiritä, hän työnsi räätälin sävyisästi pois vasemmalla kädellään, samalla hartaasti kuunnellen Jaakko Trastin jutelman loppua. Mutta kun räätäli rupesi häntä yhä kiihkeämmin muistuttamaan, suuttui Matti, löi nyrkkiään pöytään, niin että kaikki mitä honkalaudalla oli, lensi lattialle. Ja kääntyen rauhanhäiritsijään, sanoi hän maltittomasti:
— Onko tämä keskievari, vai onko se sinun räätäliverstaasi?