— No kaikkia nyt saa kuullakkin. Vaan mitä se tähän kuuluu ja kuinka sinä tiedät kaiken tuon? Pidäthän sinä kumminkin pojan?
— Maksuttako, en kiitoksia… Huomenna otat pojan mukaasi vaivaishoitohallitukseen ja sanot: kiitoksia paljon, mutta meille hän ei sovellu.
Matti sylki ja raapi päätänsä. Asia oli kääntynyt huonoon päin. Tuhat tulimmaista, mikä hänen oli ollut, kun hän noin hankki itsellensä ventovieraan lapsen. Myöntäisikö hän nyt keskievarille tehneensä tyhmyyden? ei koskaan. Hän oli juuri ennättänyt sävyisästi lausua: niin, mutta käyneekö se päinsä, kun ovi avautui ja Veikkoliini astui sisään.
Vaimon kasvot synkistyivät, hänen viisaat siniset silmänsä alkoivat säkenöidä, hänen pieni vartalonsa suoristautui.
Vastoin kansan tapaa, ensin pitää pitempi sovelijas vaitiolo, sanoi hän lyhyesti ja karkeasti:
— Mitä tahdotte? Tänään on jo kylläksi juotu.
— Niin, emäntä, todella sekä kylläksi että liiankin, vastasi Veikkoliini, samalla astuen rohkeasti ja ujostelematta sisään huoneeseen. Älkää muutoin pahaksi panko, että tulen näin myöhään, puoli yhdeksän iltasella, mutta minulla on tärkeä asia, joka ei salli lykkäystä, ja minun täytyy matkustaa viimeistään huomisiltana. Olen saanut toimekseni ostaa muutaman kymmenen tuhatta kuutiojalkaa tukkeja, jotka kruunu täällä Rakkolan kylässä myy, ja sinne täytyy minun matkustaa.
— No, mikä asiana?
— Eikö miehenne ole teille kertonut haluavani ostaa teidän tilaanne?
— Mitä! meidän osuutemme täällä kylässä? Ei, sitä hän ei ole sanonut!