Ja Kaisu luetteli kaikki Veikkolaisen perheen jäsenet, milloin he olivat eläneet ja kenen kanssa he olivat olleet naimisissa. Ja nyt, lopetti hän, ei ole yhtään, ei koko kylässä eikä koko pitäjässä sennimellistä. Viimeinen Malakias niminen muutti nimensä Veikkoliiniksi ja muutti Viipuriin. He olivat väkeä, jolla oli tulta veressä, he eivät kauan pysyneet yhdessä paikassa.
— Niin, kaiken tuon tiedän, sanoi Veikkoliini melkein maltittomasti, mutta ettekö muista erästä mustaveristä vaimoa ja erästä pientä lasta, sennimistä poikaa. He läksivät Viipurista noin kymmenen vuotta sitten; heitä lienee nähty tällä paikkakunnalla.
Vanhus iski silmänsä Veikkoliiniin, hänen lauhtuneet kasvonsa välähtivät, samoin kuin auringonvilahdus lentää kanervikon yli.
— Tule saunaan, tule saunaan, sanoi hän innokkaasti. Hän nousi vaivalla penkiltänsä, aukaisi pienen oven ja meni korkean kynnyksen yli sisään saunaan. Tämä oli savutuvan aikainen huone, vaikka reppana oli vaihdettu savettuun puutorveen. Vanhus ryömi lavan alle, toimi siellä pimeässä, jumala tiesi mitä, ja tuli hetkisen perästä sieltä pois.
— Katsokaa tänne, sanoi eukko, minun käteni vapisevat, mutta ottakaa te ja asettakaa vati penkille tänne ikkunan viereen ja kaatakaa siihen yksi jumpru paloviinaa. Lyökää sitten rikki tämä muna, ja räiskyttämättä tippaakaan valkuaisesta pitää teidän kaataa se paloviinaan, otettuanne ensin ruskuaisen pois.
Veikkoliini teki niin, kuin eukko sanoi.
Nyt nojasi vanhus ruskeat ryppyiset kätensä vasten penkkiä ja katsahti tuohon kirkkaaseen nesteeseen, joka poreillen levisi vadissa. Ämmä yski, pyyhki silmiänsä huivinsa nipukalla.
— Älä minua nyt keskeytä, sen sanon sinulle!
Sitten mumisi ämmä pitkän manauksen vadin yli ja pitkän hiljaisuuden perästä alkoi hän kuiskata:
— Näen tuon saksalaisen kaupungin, suuri kaupunki se onkin satoine huoneineen, torneineen, kultaisine lipputankoineen ja lippuineen. Näen suuria aluksia ja paljon ihmisiä; on talvi, lumi on likaista, ja raskasta on siinä astua. Kaupungin pohjoisesta portista astuu ruskeasilmäinen nainen, hän taluttaa kädestä pientä poikaa, hän kantaa keltaiseen ja tummanpunaiseen, monilla kummallisilla eläimillä ja kuvilla koristettuun huiviin käärittyä myttyä.