"Mene ja tee tehtäväsi!" — sanottiin hänelle selvästi.
Ja taaskin soivat kirkonkellot tuolla ulkona, mutta nyt lohduttaen. Hän nousi hitaasti ylös, riisui arkivaatteensa, peseytyi ja puki yllensä parhaat vaatteensa. "Samoin kuin riisun likaantuneet vaatteeni"— sanoi hän itsekseen — "samoin riisun pois synnin ja tulen uudeksi ihmiseksi kiireestä kantapäähän."
Sitten hän istuutui lukemaan raamattuaan.
Kirkonkellot olivat laanneet soimasta, kaduilla oli hiljaista ja
hiljaisuus vallitsi rouva Krusenkin talossa. Yli tunnin oli Hans
Nielsen lukenut raamattuaan, oli rukoillut välillä ja taas lukenut.
Hän oli kuin irti kaikesta ulkonaisesta; hän oli yksin taistelussaan
Jumalan kanssa.
Joku aukaisi oven. Hans Hauge kääntyjähän ei ollut kuullut kenenkään tulevan portaita myöten.
Tulija oli muuan eilisistä tovereista, se lempeä-ääninen mies.
Hans Nielsen Hauge sävähti polttavaa häpeää tuntien.
"Hyvää päivää!" sanoi lempeä-ääninen mies.
"Jumal' antakoon!"
Hans Nielsen kääntyi tuolillaan, mutta ei sulkenut raamattuaan.