Hans Nielsen seisoi hänen vieressään.
"Sitä minä en ole", sanoi hän sanomattoman lempeästi "Syntinen minä olen, kuten sinäkin. Mutta tässä on lohdutus!"
Hän laski kätensä vanhalle raamatulleen.
Syver Fröland istui, kuten ennenkin.
"Sinä luet liian paljon", sanoi hän. "Tuletpa kohta hupsuksi!"
Hans Hauge hymyili.
"Ja sinäkö luulet", sanoi hän vakavasti, "että Jumalan sana tekee ihmisen hupsuksi. Ei mitenkään, vaan se on synti, joka tekee ihmiset hupsuiksi, senhän minä parhaiten yöllä huomasin. Vain yksi ainoa silloin voi tehdä terveeksi ja se on — Jumalan sana."
Syver Fröland nousi seisomaan.
"Ei meidän kannata siitä haastella", sanoi hän. "Sellainen on hyvä toisinaan, mutta aina jauhaa samaa asiaa arkena ja pyhänä — siitä voi koitua sekä hullutusta että vahinkoa."
Hans Nielsen Hauge ei vastannut. Hän sulki vaan raamatun hiljaisesti.