Mutta kun Hans Nielsen Hauge sinä päivänä tuli kotiin, oli hän sangen kalpea kasvoiltaan.
"Viluttaako sinua?" kysyi isä.
"Viluttaa", vastasi hän.
"Minulla on mielessä jotakin perin surullista", sanoi hän.
Isä katseli kysyvästi häneen.
"Minä näin Kristen Glengin ja kaksi hänen veljeään Kristuksessa!" — jatkoi hän — "ja he olivat kaikki humalassa."
Niels Mikkelsenin kasvot tummenivat.
"Vai sitä tietä se siis menikin", mutisi hän itsekseen.
"Niin käy kun on sellainen meno", sanoi äiti ja huokasi.
— — —