Ensimäisen kerran oli hän äidilleen tehnyt huomautuksen ja sen he molemmat tunsivat.
Äidin kelmeille kasvoille ilmestyi vähän enemmän väriä.
Hän katsahti poikaansa äkkiä, mutta loi taas silmänsä alas ja jatkoi työtään.
"Saapa vaan huolehtia", sanoi hän. "Niinkauan kuin täällä maan päällä puuhailee", lisäsi hän hiljaisesti.
Sitten Hans Hauge silitteli äitinsä hartioita.
"Älä ole minuun pahastunut, äiti", sanoi hän.
Äiti loi silmänsä häneen ja hymyili sekä jatkoi sitten taas työtään.
Poika lähti pois hitaasti ja hiljaisena.
* * * * *
Hans Nielsen Haugessa oli syntynyt väsymätön halu tutkia Jumalan sanaa, samalla kun hän tunsi etääntymistä kaikesta maallisesta. Oli kuin hän olisi elänyt henkiolemustilassa. Päivätyön loputtua meni hän mielellään heti ylös kamariinsa ja siellä voivat hänen äitinsä tahi sisarensa aina tavata hänet, kumartuneena raamatun tahi vanhan postillan yli. Oli kuin olisi henki ollut kysymyksessä hänen valmistuakseen ja päästäkseen täyteen selvyyteen. Hänestähän oli tuleva Jumalan todistaja maan päällä!