Hans Nielsen nyökkäsi päätään.
"Siinä on Jumalan oma tuomio vääristä ja farisealaisista Jumalan sanan julistajista", vastasi hän.
Nyt puhui veli Mikkel Nielsen.
"Juuri niin on asianlaita", sanoi hän, "ja sen kaikki ymmärtävät, että sinä vastustat sekä pappi Seebergiä että sitä kuollutta kristillisyyttä, jota kirkoissa julistetaan. Mutta mahtaneeko sinun, oppimattoman miehen, asiana olla niin ankarasti hätyyttää oppineita; siitä seuraa vaan se, että he vainoovat sinua ja tekevät sinulle kaikkea vahinkoa, minkä voivat. Siten on tätä ennen tapahtunut, siten tulee kaiketi nytkin käymään."
"Aivan niin käykin", sanoi isä.
Hans Nielsen Hauge katseli isäänsä ja veljeään.
Sitten sanoi hän iloisesti hymyillen.
"Sellaista täytyy olla valmis kärsimään, jos tahtoo palvella Jumalaa täällä maailmassa. Niin on tapahtunut ennenkin; enhän voi odottaa, että minulle tapahtuisi toisin."
Hän istui paikallaan varsin levollisena.
Tuli hetkeksi hiljaisuus. Isä istui kauan ja tuijotti eteensä. Sitten sanoi hän sävyisästi: