Silloinpa hymyili Hans Nielsen Hauge.
"Nythän minä uskon sinua paremmin kuin sinä minua", sanoi hän. "Sinä saat kaikki, mitä minä olen kirjoittanut ja kaikki mukana olevat rahani; minä saan vaan sanasi. Mutta eihän siitä vaaraa. Jumala tuntee meidät molemmat. Hänen kanssaanhan meidän kuitenkin on lopputili tehtävä."
Kirjanpainaja Berg ei tähän mitään vastannut.
Hän lukitsi rahat ja käsikirjoituksen pöytälaatikkoonsa.
Sitten Hauge lähti tyytyväisenä hyvin toimitettuun tehtäväänsä.
* * * * *
Taaskin vaeltaa mies Kristianian ja Tunen pitäjän välisellä tiellä. Hänellä on laukku selässä, mutta siinä ei ole muuta kuin evästä sen verran, että se riittää, kunnes hän ehtii kotiin. Ja kallisarvoinen käsikirjoitus on tuolla suuressa, vieraassa kaupungissa. Samoin kaikki hänen rahansa. Ja Hans Nielsen Hauge tuntee taasen sielussaan samaa levottomuutta ja epävarmuutta kuin ensi kerran, nähdessään kaupungin rakennukset ja tornit.
Samoilla paikoilla, missä hän mennessään oli taistellut kovan taistelunsa epäuskoa ja kuolemanpelkoa vastaan, ahdistivat kiusaukset taaskin häntä.
Kuka oli hän, Hans Nielsen Hauge? Pieni matonen rajattoman suuressa maailmassa, matonen, joka tänään eläisi ja huomenna ehkä katoaisi pois!
Mikä varmuus oli hänellä ijäisestä autuudestaan?