Vastauksessaan Urdahlille lausui piispa, ettei hän ollut yhtä mieltä siinä, että olisi toimeen pantava vaino haugelaisia vastaan; se oli, mikäli hän voi ymmärtää, rauhallinen lahko ja olisi parasta halveksia niitä innoitteluja, joita joku intoilija oli herättänyt. Jos näitä intoilijoita vainottaisiin, tehtäisiin asia vaan pahemmaksi; itsestään tuollaiset ilmiöt tulisivat lyhyen ajan kuluessa lakkaamaan.
Tällaisen kirjoituksen piispalta saatuaan, jätti Stevelin Urdahl Hans Nielsen Haugen rauhaan. Hauge piti kenenkään estämättä hartauskokouksiaan. Yhä useammat paikkakunnalla yhtyivät häneen, ja kun hän syksyllä 1796 matkusti Kristianiaan, saadakseen uuden kirjansa "Jumalan viisaudesta" painetuksi ja kiiruhtaakseen ensimmäistä "Maailman huonoudesta"-nimistä kirjaansa, oli Tunen pitäjässä kristillinen elämä niin vallalla, että se oli, kuten hän itse sanoi, "kuin Jumalan puutarha".
Kristianiassa viipyi Hauge tällä kertaa kauemmin kuin oli suunnitellut. Kirjojen julkaisemiseen nähden nousi monia esteitä; mutta Hauge, joka oli käytännöllinen mies, ei antanut ajan hukkaan kulua. Niiden kolmen kuukauden kuluessa, mitkä hän Kristianiassa viipyi, oppi hän painamaan ja sitomaan kirjoja, mistä hänellä sittemmin oli paljon hyötyä. Joulun tienoissa hän äsken painettuine kirjoineen palasi kotiin Tunen pitäjään. Koko jouluajan hän osaksi käytti hartaushetkien pitämiseen, osaksi kirjojensa sitomiseen, ja joulun loputtua laajensi hän vaikutusalaansa läheisiin naapuripitäjiin: Rådeen, Ryggeen ja Glemmingeen.
Råden pappi, Kristen Hesselberg, joka kuului hernhutilaiseen suuntaan, tuki Haugea hänen vaikutuksenaan; mutta Ryggessä kohtasi häntä kova vastustus sikäläisen papin Wilhelm Schnitlerin puolelta, joka meni niin pitkälle Haugen vastustamisessa, että hän kerran hyökkäsi Haugen veljen Mikkelin kimppuun ja muiden nähden löi häntä.
KAHDEKSAS LUKU
Hans Nielsen Haugen julkinen vaikutus oli nyt alkanut. Kotiseudultaan ulotti hän vaikutuksensa kaikkiin naapuriseutuihin ja edelleen Fredriksstadiin, missä hän piti hartaushetkiä Nils Baersön ja Nils Stillaugsenin luona, joihin molempiin miehiin oli vaikuttanut seebergiläinen suunta. Täältä lähti hän edelleen Mossiin, Kristianiaan ja Drammeniin, piti hartaustilaisuuksia Akerissa, Askerissa ja Lierissä, ja kaikkialla etsi hän yhteyttä niiden ihmisten kanssa, jotka aikasemmin, varsinkin Veljeysseurakunnan kautta, olivat heränneet uuteen hengelliseen elämään. Hän palasi kesällä takaisin kotiinsa, jossa hän tavalliseen tapaansa otti osaa maanviljelystöihin Haugen tilalla, lähti jälleen matkalle Holmestrandiin, vaelsi kreivikuntien läpi Tönsbergiin, samalla julistaen Jumalan sanaa ja lujasti kiinnittäen yhä useampia itseensä. Syksyllä palasi hän jälleen Drammeniin, missä hän asui kauppias Mads Möllerin luona Bragernesissä. Täältä matkusti hän Kongsbergiin, kävi Ekerissä ja palasi syksy-myöhällä Tuneen.
Herätettyinä Haugen saarnan kautta ja hänen esimerkkinsä vaikutuksesta alkoi hänen seuraajistaan yksi toisensa jälkeen eri paikkakunnilla kulkea ja vaikuttaa kuten hänkin, näiden joukossa ennen kaikkea hänen kaksi veljeänsä, Ole ja Mikkel, hänen sisarensa poika Paul Gundersen, veljekset Iver ja Torkel Gabestad Trögstadista, eräs Haugen sukulainen, nimeltä Gunro Viuldsen Ramstad, Haugen sisarenpoika Elling Höidal ynnä jotkut muut.
Haugen toiminnassa tänä ensimäisenä vuonna saattoi huomata suurta varovaisuutta. Näytti siltä kuin hän ei olisi ollut vielä täysin varma asiastaan, kuin olisi hän halunnut etsiä voimaa toisilta kristityiltä eri seuduilla. Hän tunsi tarvetta saada muilta apua. Näytti siltä kuin olisi hän tuntenut olevansa enemmän oppilas kuin opettaja, kuin olisi hän odottanut vielä erikoista kutsua Jumalalta, täysin ja kokonaan uhrautuakseen sille asialle, jolle hänen sydämensä paloi.
Mikä erikoisesti teki Haugen niin varovaiseksi olivat hänen alituiset sisäiset kyselynsä: onko sinulla maallikkona myöskin todellisia edellytyksiä julistamaan Jumalan pyhää sanaa puhtaasti ja selvästi? Eikö Elämän leivän jakaminen ihmisille vaadi melkeinpä yliluonnollisia lahjoja ja eikö sitä seuraa sanomaton edesvastuu?
Nämä kysymykset kohousivat alinomaa hänen sisästään ja sitäkin voimakkaammin saadessaan joka taholta, varsinkin papeilta kuulla, miten häikäilemätön ihminen hänen täytyikään olla, joka ilman oppia ja ilman kirkon miesten antamaa hengellisten asioiden ohjausta, esiintyi ei ainoastaan sanan julistajana, vaan vieläpä taisteli koko kristillistä hallitusta vastaan, joka vaikutti laillisessa kutsumuksessaan.